Gruppo MOTO GUZZI Finlandia Foorum
Yleinen keskustelu => Asiaa ja asian vierestä => Aiheen aloitti: NorgeGTL - Maaliskuu 12, 2016, 13:07:09 ip
-
Vastaan heti itse, että on ja on ollut. ´99 alkaen on ollut ensin pari Lancia Dedraa, sitten Alfoja 156 ja 147 ja nyt on Lancia Thesis. Näitä ei valita, näihin päädytään.
-
Kolme ollut: Fiat 600, Fiat 133 ja Fiat 127. Ei koskaan enää tuota merkkiä!
-
Ai niin on minullakin ollut 80-luvulla hetken aikaa ´75 Fiat 127. Oli vielä korkeapuristeista mallia tiuhalla laatikolla eli kulki hyvin, melua riitti mutta ei lämmintä.
-
Eka oli pompannappi kun joku työmatkahärveli piti äkkii saada eikä rahaa ollut tommosiin turhuuksiin kuin autoihin laittaa. Koeajolla painoin jarrua ja olin välittömästi vastaantulijan kaistalla, eiku takasin liikkeeseen ja auto? omaksi tuhannella markalla. Ei tarvinnu yhtään sääliä ku tuli töistä kotiin ja hyppäytti aura-auton tekemän vallin yli pihatielle.
Seuraava italiaano oli Alfan Sprintti joka on edelleen mun mielestä nätti härveli. Autona oli aivan paska vaik ei ollu paljon ajettu, oli ollu uutena jollain Tunturin tehtaalla työsuhdeautona ja kone oli kärsiny. Oli kuitenkin niin kiva ajaa et edelleenki naksuva niska helposti kääntyy kun näkee Alfan liikenteessä.
Lähti kylmästä tallista talvella käyntiin ilman ryyppyy kun muutaman kerran lutkutti kaasua, vei suurinpiirtein saman 10 litraa kesät talvet, työkaveril oli Nissan Cherry joka kesäl vei seitsemän mut talvel 14, eks se oo sit keskimäärin sama.
Sen jälkeen ollu italialaisista vaan vanhoja pakuja, Scudo ja pari Ducatoa ja niistä ei oo pahaa sanottavaa, tosi hyviä ajaa ja hinta/laatusuhde kohillaan.
-
alffoja on ollut aikasen monta ja pojilla on nyttmmin semmoset esikoisella 156 gta 3.2 busso V6
-
Fiat 128 oli hyväkuntoinen ja ihan ok pikkukärry kun vaihdoin päittäin WW Sonderbussiin -66 jonka sittemmin katuen hävitin talouspulmissa.
Fiat 900T pikkupaku oli puhelinlaitoksen entinen, ei silläkään paljon ajettu.
Muistan miten Tanskasta kotiin tullessa oli niin rypyä tie talvella että Fiiusta irtosi osat niin että bensaa suihkusi kun avasin konepellin ylämäkeen hyydyttyä, munkki kävi siinä että taakse alamäki ja huoltoasema (siihen aikaan vielä oikeasti huoltoakin siis).
Fiat Dinon huolisin jos sattuisi lottoamaton voitto jostain..
Lancioista Beta tuli ajettua enoni omistama, oli kyllä hyvä tiellä, ruosteongelmat taisi viedä suomessa.
Samaisella sukulaisella Alfasud oli aika onneton mielestäni.
Aikanaan Italiassa sain lainata Alfan 1750 GTV muutaman kerran, oli hauska mutkateillä.
-
Panda,127,2xFavorit,Felicia,2xStilo.Viimeinen Stilo 1.6 vm.2005 oli täysin paska, jatkuvia käyntihäiriöitä. Meni romuttomolle. Nyt olen autoton. Odottelen mpajokelia.
Onhan meillä kuitenkin auto. Puolison Guiletta..Italoista ei olla päästy eroon.
-
70-luvulla muutama FIAT 128. Kivoja autoja ajaa, mutta kivirekimäiset jousitukset. Moottorit vuosimalliin -75 hyväkulkuisia. Sen jälkeen nuhapumppuja, energiakriisin vuoksi typetettyjä.
!33 Alfa jossain välissä, kiva ajaa, kori vetelä. Boxer-moottori värinättömyydessään hieno.
(sen jälkeen Citikoita, eikä muuksi muuttune)
-
Ei ole, eikä tule.
Sen verran autojen kanssa tullut pelattua, että jos Italian autolla pitäs ajella, niin ei ois rahaa ajella motskarilla...
Sen takia 29-vuotiaalla Merssulla...
-
Ensimmäinen autoni Fiat 1100 de Luxe 1959 (väritys kuten kuvassa), ruostesuojaus 60-luvulla oli surkeaa, suolaus kyllä osattiin jo silloin. Kuvat eivät ole minun autoistani, mutta ovat samantapaisia .
http://cars-pics-db.com/photo/fiat-1100-de-luxe/01/default.html (http://cars-pics-db.com/photo/fiat-1100-de-luxe/01/default.html)
Lancia Beta 2.0 1976 oli sitten jossain välissä, urheilullinen perheauto. Väri harmaansininen.
http://www.imcdb.org/i288385.jpg (http://www.imcdb.org/i288385.jpg)
Ritmo 75 CL n. 1982, sillä ajeltiin monet vuodet, väri tummansininen. Kaikki hyviä ajettavia, ei kielteisiä muistoja.
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/0b/Fiat_Ritmo_75CL_%288998214735%29.jpg (https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/0b/Fiat_Ritmo_75CL_%288998214735%29.jpg)
Nykyisin ajellaan amerikkalaisilla.
-
Omissa nimissä edelleen Fiat 850 seitkytluvulta. Jäi seisomaan joitakin vuosia sitten kun varkaat koitti viedä ja tekivät vahinkoa. Nykyään maanviljelijäveljeni tontilla. Muutaman vuoden "sianpäällä" ajelin viime vuosituhannen lopulla. Ruosteeton ja siisti laite eikä kiukutellut. Edellinen omistaja oli viritellyt pakoputkiston, kaasarin ja nokka-akselin. Ihan reipas laite ja jääradalla varsin nopea. Vakio talvikumeillakin. Ajelin talvet liki joka viikonloppu Kuoreveden ja Helsingin väliä ja hienosti kulki moottoritietä siinä missä muutkin kulkimet. Peltipakosarja hehkui hienosti! Takaluukku tietysti 10 senttiä raollaan.
Sitä ennen oli sukulaiskulkine: nappisilmä-Lada joka sekin toimi hyvin ja sain enemmän myydessä kuin ostaessa maksoin. Ajolleen ei ihan paras mutta erittäin toimintavarma. Lämmin myös.
127 oli myös yhden talven kulkupelinä. Ostin muutamalla satasella (markkoja) kun oli kuulemma vaihteistovikainen eikä sen vuoksi katsastettu. Vilppulan Moottoripyöräilijöiden tallilla yhden ehtoon sorvailin nailonpuslia vaihdevivustoon ja tuli oikein jämäkkä vaihteisto. Kerran jäin sillä Pitäjänmäelle kun kytkin luovutti: vaijerin päästä oli M6-mutteri pyörinyt pois ja sellaisen irrotin jostain muualta konetilasta ja laitoin vaijeriin. Matka jatkui.
Kaikki omaperäisiä ja hauskoja kulkineita eikä ollut mitään ongelmia reissun päällä. Toki suoritan ennaltaehkäisevää huoltoa. Amisopeilla on pärjännyt kyseisen italiantekniikan kanssa varsin hyvin.
Hyvin ovat italianpelit minua palvelleet. Niin autot kuin pyörät. Ei ole tienpäältä tarvinnut hinailla kotiin.
Samoja tunteita ei ole saksalaiskulkineista: Kupla ei mulla pelannut eikä Audi 80 "ihmediesel". Aina oli jotain. Kupla myytiin Lahden linja-autoaseman pihassa ohikulkijalle ja jatkettiin ex-tyttöystävän kanssa ruotsalaisvalmisteisella linjurilla. Audi mätäni käsiin kansiongelmien lisäksi. Muista merkeistä ei ole pahaa sanottavaa paitsi että japsia ei pihaan tule. Niistä puuttuu kaikista yksi asia jota autossakin pitää olla edes hiukan: fiilis!
Nyt on tosin paku joka ei ole mikään edellisistä: Dacia. Toistaiseksi ok.
-
Italialaiseen (tai johonkin muuhun) voisin sortua, ranskalaiseen en koske pitkällä kepilläkään.
-
90-luvulla oli rouvalla 127 Stella ja UNO 75S. Ruosteesta siirryttiin Audeihin, joita on ollut tuplana 2013 saakka, jolloin vain yksi riitti. Pari kk sitten tuli toisen auton tarve, niin otin rouvalle Grande Punton. Sinkitty kori ja Marellin IAW5SF ECU tässä oli omana innoituksena. Rouvalle riittää nätti ulkonäko ja käsittelyn helppous. Vaatimukset, jotka itselläkin oli nuorempana - enkä sitä autoa vain tarkoita ;D
-
Eka auto oli Fiat 850 - ihan hauska peli eikä juuri vikojakaan. Jos hyvä sellainen tulisi vastaan, olisi ihan mukava kauppakassi.
Sitten pari kpl. Fiat 133 - edellisen kehitelmä, OK pelejä nekin.
Alfa 33, ei siinäkään suurempia, vesipumppu meni Saksassa moottoritiellä, oli siinä hupia, sattui vielä olemaan 3.10.1990 eli Wiedervereinigung - kansallinen vapaapäivä.
Alfa Sprint, hyvä auto ajaa, Saksassa leikkasi 1 mäntä kiinni, mutta kotiin tultiin silti kauhean kalkkeen saattamana. Kova ruostumaan. Sähköt luku sinänsä, siihen loppui Alfa-harrastus.
-
Mulla auto on vain pakollinen paha. Ilman olisin mieluummin mutta perherauhan ja mökkiharrastuksen vuoksi juurikin halvin mahdollinen uusi paku. Nyt alkaa seitsemäs kausi Dacialla. Hyvä ajaa ja muutenkin toiminut kohtuudella. Ennen ei ole ollut yhtään henkilökohtaista kokemusta ransakalaisperäistä mutta kyllä niitä, puheista riippumatta, kovasti liikenteessä näkyy.
Kyselijöitä varten kirjoitin laajan ja perusteellisen vikahistorian: http://www.motomatti.fi/2012/10/dacia-logan-van-vikahistoria.html
Ilmenneet viat ovat enimmäkseen omituisia joita muissa kulkimissa ei ole ilmennyt. Mutta yksinkertaisia.
-
Minullekin autot olleet täysin käyttöesineitä. Pitää vain päästä paikasta toiseen.
-
Itsellä ei ole ollut yhtään italialaista autoa. Vaimon edellinen oli Stilo. Varsin hyvä auto ajaa ja muuten, paitsi sähköiltään. Valitettavasti sähköviat olivat syy 2002 vuotisen auton vaihtoon. Saksalaisia ollut autot muuten.
-
Stilo 1.4 vm 2004 farkku oli hyvä auto.Kulutti vähän ja oli mukava ajaa. Puoliso ajoi Alfansa toisen auton perään ja korjaamolle ja sitten viikon päästä minun Stilon ajovirheen vuoksi lunastukseen. Ostin sitten 1.6 Stilo farkun.Täysi paska. Useasti jätti tielle. Ei löydetty vikaa vaikka kuinka etsittiin. Edes sähköjohtosarjan vaihto ei auttanut.
-
Itse tykkäsin kovasti Stilon ajettavuudesta ja dynamiikasta. Vaikka oli vain 1,2 litrainen, niiniin siinä oli sitä jotain.
Sivu ikkuna aukesi kun avasi lukot, pyyhkijät toimivat oman mielensä mukaan jne.
-
Italo-autojen sähköistä puhutaan paljon mutta itsellä on ollut hyvä tuuri tai sitten Alfa ja Lancia on niiltä osin paremmin tehtyjä. Dedrani olivat ´90- ja ´92 mallisia ja nehän olivat jo täyssähköistettyjä kun vastaavissa saksalaisissa oli häthätää sähkövalot. Niissä ilmeni ropaamista vain takaluukkuun ja kuskinoveen menevissä johtonipuissa, jotka murtuessaan ja katkeillessaan aiheuttivat erilaisia Milano By Night -juttuja.
Molemmat Alfani olivat sen verran tuoreita ettei niissä ollut mitään ihmeitä. Olivat oikeasti hyviä autoja. Thesis ei pidä Suomen talvesta läheskään niin paljon kuin Alfat. Noiden kovien pakkasten aikaan aamulla töihin lähtiessä mittaristossa paloi ohjaustehostimen ja vaihteiston symbolit. Ohjaustehostin parani öjynvaihdolla ja vaihteiston sekventaalipuoli oli alkuun pois pelistä mutta vaihteiston lämmetessä sekin palasi ruotuun. Lisäksi sähköisen käsijarruna valo paloi ja myös esp:n valo paloi. Sähköisen käsijarruyn automatiikka oli pois pelistä ja esp:n toimivuutta en kokeillut.
Kyllä, minussa on italo-autofriikin vikaa. Haavelistalla on käyttöautoksi Fiat Croma 200-heppaisella riisselillä ja harrastepuolella noin ´00-mallinen Quattroporte sekä Kappa Coupe.
Käytetyissä italo-autoissa on omien kokemuksieni mukaan hinta/laatu-suhde kohdallaan. Samaa kertovat ranskalaisista. Kun ostin aikanaan Alfa 147:n niin samanikäinen, samantehoinen ja yhtä vähän ajettu Golf olisi maksanut miltei tuplat. Ei mitään järkeä. Raharötköillä ei tietty näitä ongelmia ole.
-
Ranskalaisissa on aina huvittanut kun ovat "niin ongelmaisia".
Suomeksi se tarkoittaa että niitä saa erittäin edullisesti.
Ihan ensimmäinen oma autoni oli Peugeot 404, maksoi huimat 700mk 70-luvulla.
Muutama Rellu ollut, 6:n ostin 450markalla 80-luvulla ja käytiin ongelmitta pari kertaa etelä-euroopassa.
Tippa-rellu oli hauska peli, vaihdon kaverin kanssa kameraan ja pelasi n4 vuotta ihan ok.
Sitten alkoi Sitikka era.
Ensin GS, oli mukava mutta ruostui pahasti.
BX:iä mulla oli kolme peräkkäin, farkkuja, yksi pakuksi rekisteröity.
Mukavia kaikin puolin ja ruosteettomia muuten, mutta hydrauliputket ei tykänneet suolauksista.
Zantia oli todella hyvä auto, farmari sekin.
Ostin 2100e 110.000 ajettuna kun jarrut oli kuulemma finaalissa, korjaantuivat jo kotimatkalla, seistyään pitkään oli levyissä ruostetta joka ravisutti jonkun aikaa.
Ajoin sillä ongelmitta 6v.
Nykyisin C5 -03, farmari tietysti. 3000e 128.000 ajettuna ostin olisko neljä vuotta sitten. Hyvin pelannut, mitä nyt Sitikalle tyypillistä pikku vikaa sähköpuolella.
Takaluukun lasi ei aukea sähköisesti, vakionopeussäädin oli poissa pelistä jo ostaessani ja no, siinä ne taitaa ollakin.
208.000 kohdalla olisi riittänyt kytkimeen painelaakerin vaihto, mutta paikallinen velho uusi koko paketin ja vaihtoi samalla jakopään hihnan, vesipumpun ja uusittiin samalla kardaanin stefat ja haitarikumit.
850e osineen. Itse vaihdellut levyt, paloja jarruihin ja perushuollot. Laakereita pyöriin on pari vaihdettu, kannattaa laittaa laadukasta kun eivät paljon kustanna.
Hyvä, tilava auto ja hyvässä kunnossa.
Syrjähyppyjä oli Honda Civic jota sai hitsata kasaan joka vuosi, teknisesti pelasi hyllä huolettomasti.
Pahin pommi taloudellisesti oli BMW E39 525 TDS Touring kaikilla herkuilla, hieno auto mutta jatkuvat ruiskuongelmat tuli kalliiksi ja riesa lainata autoa ystäviltä kun omani oli korjaamolla.
-
No... Fiatit oli niitä helpommin saatavilla olevia autoja -60 ja 70 luvulla. Hankkijan syytä kait ? Pompan nappeja, Fiat 133 ja sellainen erikoisempi Fiat 850 Coupe ennen seuraavia 127 ja Uno 55 malleja. Hyvin ruostui kaikki ja remonttiakin tehtiin jopa lumihangessa.
Hondaa, Toyotaa, Nissania, Mersua, Vokkkareita ja nyt perättäin neljä Citikkaa ja toisena CR-V.
Usko ranskalaiseen on säilynyt..
Ja eka Auto Datsun Bluebird 1300 - 66... ruostui yöllä enemmän kuin päivällä ehti korjata ;D
Mr
-
Italialaiseen (tai johonkin muuhun) voisin sortua, ranskalaiseen en koske pitkällä kepilläkään.
Minulla taasen on ollut 3 viimeistä vain ranskalaisia ja samaa merkkiä kaikki C5:sia ja jokainen on liikkunut paikasta A paikkaan B ja jopa kotiakin
on tuonut aina, milloin nilkuten milloin yskien mutta kotia kumminkin. Jokaiseen on tullut se 300 tuhatta mittariin kunnes on lähtenyt kierrätykseen
ilman pahempia vikoja ainut totaali susi on vasen etupää ainaskin minulla. Laakerit kestää sen 100 tuhatta ja samaten jarrusatulan saa joka kevät
fiksata mutta mikä siinä on kun niitä ongelmia ei ole oikialla puolella. Nykyisessä autossa on 200 tuhatta mittarissa ja vasen laakeri on vaihdettu kaksi kertaa ja oikia puoli on orginaali.
-
Eka auto myös ruosteinen Bluebird -65. Amiksessa 17v iässä kunnostin (lue: heppasin peltiä pohjaan) sen ja ajelin kortin saatuani pari vuotta kunnen naapurin teini pyöräytti sen, omin lupineen, katolleen. Sittemmin Wartburg farkku joka oli luja auto mutta melko kamala ajaa. Kansipahvi meni kerran. Maksoi 16 markkaa. Vaihto kesti vajaan puoli tuntia. Kaksitahtitekniikka on helppoa.
Pitkä rivi 99/900 Saabeja joista 99 EMS jäi mieleen vankkana ja voimakkaana autona. Opel Kadett C Automatic oli pari vuotta jonka jälkeen ei autoja paljon ollutkaan ennen uutta Mercedes 190:ä itse rakennetun omakititalon pihaan. Ne eivät innostanut omistamiseen kuin puoli vuotta ja luovuin joksikin aikaa autoilusta moottoripyöräilyn hyväksi kunnes erehdyin hankkimaan uuden Toyota Corollan -91. Surkein auto joka on ollut. Kallis ylläpitää, huono ajaa ja usein korjaamolla. Ei kolmea vuottakaan ollut. Sain lopullisen kammon japseihin. Tosin hyvitys oli hyvä. Pitävät vikoineenkin arvonsa.
Nyt rytistellään Dacialla. Kieltämättä muoviset takatilan paneelit ja plastiikkinen väliseinä resonoivat kuoppaisella tiellä mutta tavarat kulkee ja ylläpito helppoa. Lisäksi halpaa. Tällä kokemuksella seuraavakin auto on samaa merkkiä mutta varmaan pieni henkilömalli. Tosin mitään hankinta-aikeita ei toistaiseksi ole.
-
Mulla oli 2004 vm. Corolla 2.0D 8 vuotta ja 280.000 km - yksi ruiskusuutin meni ja radio hajosi - siinä viat. Ei pöllömpi. Japanissa tehty muuten, ei esim. Turkissa.
Sen jälkeen olen ajellut vaimon autolla ja moottoripyörällä.
-
Italialaiseen (tai johonkin muuhun) voisin sortua, ranskalaiseen en koske pitkällä kepilläkään.
Muutama Fiiatti (Unoja ja Tipoja) on ollut - hyviä vehkeitä, varsinkin Tipo oli ajoltaan mitä mainioin. Pakkasella digitaalinäyttö oli kuin Rooma yöllä, mutta aina ne lämmettyään toimivat.
Niiden jälkeen ja rinnalla onkin ollut 95%:sti ranskalaisia 2CV:stä Pösö 607:aan. Nykyisin ajelen -02 Xsara Picassolla - mainio auto, mukava ajaa ja älyttömän tilava. Ostin sen 160t. ajettuna ja nyt parissa vuodessa olen ajellut 60t. ilman suurempia murheita. Kulutusosat ovat kuluvia kaikilla merkeillä. Vaimon Pösö 307 -04 polttelee lähivalojen polttimoita , mutta muuten harmiton väline - kallein rempppa on tehty saksalaiseen jälkiasennusosaan eli bensalämppäriin (Eber).
Just eilen vaihdettiin pojalla 5 ja puol vuotta ollut, murheettomasti häntä 100t km palvellut -01 Rellu Megane melkein uuteen Sitikkaan ( C4 -06, 86000 km mittarissa, hintaa 6000,- ja mukavaa ajoa vuosiksi eteenpäin).
Kertaakaan ei ole fransmanni tielle jättänyt eli toimii kuin Guzzi ikään. ;D
Aina on Lanciat ja Alfat himoittaneet, mutta ei ole ollut mukamas varaa...
-
Minulla on ollut kolme Citikkaa: ensimmäinen, ainoa ja viimeinen. Se ylitti kelvottomuudessaan kaikki edelliset autoni - Ooppelia lukuunottamatta. Tai oikeastaan Ooppeli oli parempi, kun sillä pääsee lopulta taivaaseen. Sanotaanhan Sanassa, jotta "...kärsi, kärsi - kirkkaimman kruunun saat!"
Vaan tuo Patonkimaan Painajainen... Jatkuvasti jotain pientä ja välillä vähän isompaakin. Ja varaosia olisi saanut näppärästi, mm. Takapenkin vipulukon pidikemuovin ostamalla koko takapenkin. Onneksi sen laatikko levisi toistamiseen ja lopullisesti.
No, olihan sillä jo ajettukin mahdottoman paljon, liki 220´000km ja ikääkin oli jo liki 6 vuotta. Kyllähän tuolla määrällä mikä tahansa auto on jo ihan p**§ka - jos se on Citroen!
-
Itselle ei ole tällä hetkellä käytössä italialaista autoa. Yksi Alfan Giulietta 80-luvun alusta on ollut, paljon hitsattiin, mutta muuten autona mieleinen ja ovien lukitusta lukuunottamatta toimi luotettavasti. Aikanaan oli useampi erilainen Volvo, yksi uutena ostettu Toyota (eikä toista kovin helposti tule) ja Mondeo. Omissa ajoissa on nyt menossa kolmas peräkkäinen Renault. Pari Sceniciä oli edelliset 2001 mallin 1.6 bensa ja 2006 1.9 diesel Grand Scenic. Vanhempi 2001 Scenic oli erittäin luotettava ja hyvin tehty auto. Uudempi Grand Scenic autona miellyttävä, mutta alustastaan ilmeisesti alimitoitettu, kun etupään niveliä ja tukivarsia vaihdettin hiukan yli 100000 km matkalla useampaan kertaan. Nyt on ajossa 2011 mallin Laguna diesel farmari. Sähkövikoja näissä ei ole ollut eikä tielle ole jääty muuta kuin Grand Scenicillä polttoaineen hyhmääntyessä Lapin reissulla.
Perheenjäsenillä puolestaan on nyt kolme erilaista 2000-luvun Fiatia: Bravo, Punto ja Croma. Näissä kaikissa on ollut hinta-laatusuhde kohdallaaan ostettaessa eikä käytönkään aikana ole tullut negatiivista esiin. Ainoat normaalien huoltojen lisäksi tarvitut korjaukset ovat toistaiseksi olleet Bravon EGR-venttiilin jumittuminen, josta selvittiin netistä löytyneillä ohjeilla omatoimisesti ja Punton taka-akselin kumiholkkien vaihto, tämäkin omana työnä.
-
Urpolla ja Turpolla oli 80-luvun alussa Cortina (ei tähtiperä vaan sen jälkeinen amerikanlaivatyyppinen).
Ostettiin kun sai halvalla työkaverilta ja kahden pienen lapsen kanssa ei oikein ilman autoa pärjännyt.
Cortinaa ei tarvinnut ihan joka ilta rassata, mutta vähintään kerran viikossa kuitenkin.
Cortinan seuraava omistaja oli kollega, jolla oli ollut epäonnea jarrujen kanssa. Autostaan Skoda 100
oli valoristeystä lähestyttäessä jarruttaessa pettänyt penkin sarana. Kuski selälleen ja Skoda sukkana
punaisilla risteyksen läpi.
Cortinalla kävi sitten niin, että punaisia valoja lähestyessä jarrupoljin painui velttona pohjaan ja myös Cortina
sukkana läpi risteyksen.
Olin kuulemma myynyt vaarallisen auton. Ostaja varokoon, sanoivat jo muinaiset roomalaiset.
-
Montaa henkilöä varmaan turhauttaa sellaisen auton omistaminen jossa ilmenee pieniäkin vikoja joista merkkihuolto sitten ottaa osuutensa hoitaessaan sitä niinkutsuttua jälkimarkkinointia asiakkaan laskuun.
Minulle on ollut aina selvää että huollan, korjaan ja entisöin itse autoni ja moottoripyöräni. Nyt, vanhemmiten, olen antanut hieman periksi ja olen löytänyt asiallisen pajan jossa laskutus tehdyistä töistä on alle kipurajani. Autohommissa tosin vain. Varsinkin silloin kun selkäni oli kipeämpi kuin nyt.
On sitten tietysti oma asiansa että on itsellä myös tilat ja työvälineet tehdä monia huolto- ja korjaustoimenpiteitä jos siltä tuntuu. Onneksi auton laittoa on ollut varsin vähän sen jälkeen kun vaimon Datsun toimitettiin paalaamoon.
-
Minulla on ollut kolme Citikkaa: ensimmäinen, ainoa ja viimeinen. Se ylitti kelvottomuudessaan kaikki edelliset autoni - Ooppelia lukuunottamatta. Tai oikeastaan Ooppeli oli parempi, kun sillä pääsee lopulta taivaaseen. Sanotaanhan Sanassa, jotta "...kärsi, kärsi - kirkkaimman kruunun saat!"
<snip>
No ennen Toyotaa mulla oli Opel Corsa Diesel - silläkin ajoin 8 vuotta ja 280.000 km. Laturi meni (ja oli kallis) ja takaiskarit - siinä kaikki. Pääsenkö taivaaseen?
Erittäin laiska oli, vain 50 hv. - mutta Saksassakin tuli ajettua muutamaan otteeseen ja 170 km/h sain mittariin alamäessä kerran.
BTW noilla tehoilla renkaat kesti, jopa 100.000 km!
-
Eräällä asiakkaan edustajalla oli diesel Corsa. Ajoi mittariin reilut 500tkm, ennenkuin syyläri tukkeutui! Ei mennyt rikki vieläkään, mutta vaihtoi vähemmän ajettuun, ettei tarvi rempata. Löytyikin "lähes uusi" vastaava, vain 280tkm ajettu. ;D
-
Eka fiatti oli 128 ja se oli oikein hyvä peli paitsi että etupyörän laakeri hajosi. Korjauksen jälkeen ajoin vielä pari vuotta ja vein romikselle. Toinen melkein italialainen oli FSO Polonez eli vanhaa fiatin tekniikkaa, liian leveä kori akselileveyteen, josta tosin ei ollut muuta haittaa kuin häpeä. Ajo-ominaisuuksiin se ei vaikuttanut. Muuten puolalainen moottoriteiden kingi oli hyvin varusteltu ja takaluukkukin aukesi sisältä ;D Jos jotain nekatiivillista pitää etsiä, niin takapenkkiä ei saanut kaadettua, joten hatchbackin idea niinku katosi. Tuosta luovuin 1988 ja seuraava henkilövaunu olikin sitten tämä nykyinen eli 2005 vm. fiat panda. Uutena ostettu ja tähän mennessä 5 kertaa katsastettu ja 53000 km ajettu. Pientä vikaa on ollut eturipustuksissa ja ajovaloissa. Hyvä kaupunkiauto ja kauppakassi. Ajattelin ajaa loppuun tai mahdollisesti ostaa fiat 500X:n kunhan niitä tulee käytettynä myyntiin.
-
On ollut Fiatteja ,Croma ja Brava eikä mitään isompia juttuja ollut. Perhe kun kasvoi, Voyager -kuljetti monet reissut ,suurin osa lapsista kun lähti maailmalle ,autoksikin riittää pieni Ranskalainen diesel. Sitikoista kun oli kokemuksia aikaisemmilta vuosilta(BX), sekä perheen ainoana autona, kuin vaimon käytössä "ykkösautona". Picassot ovat hyviä , ihmisiä palvelevia kuljetusvälineitä . Ja meillä ovat ainakin olleet erittäin luotettavia, parhaaseen aikaan on niitä ollut kolmekin kerralla käytössä ,itsellä C3 ja vaimolla Xsara Picasso ja samoin yhdellä tyttärellä. Osa on hankittu uutena ,osa käytettynä. Nyt tyttärellä on aito Turkissa valmistettu Fiat Albea , aliarvostettu, melkein SUV-ominaisuuksin, ainakin maasto ominaisuuksiltaan. Sekin on ollut ongelmaton.
-
Italialainen pyörä ja ranskalaiset autot. Miksi etsit ongelmia ? (perche cerca ploblemi ). Näin totesi aiheesta takavuosina Giuseppe, joka itse ajeli japanin peleillä.
Kaksi tipparellua peräkkäin, BX ja kaiken kruununa Citroen XM. Kuin ufolla lentäisi. Näin totesi Veltto Virtanenkin, kun häneltä kysyttiin millaista on ajaa DS:llä ja XM:llä. Näillä mentiin 20 v. Laskeskelin kerran, että vaikka pientä roplaamista oli jatkuvasti, XM:n varaosiin meni 5 v:n aikana rahaa saman verran kuin nykyisen saksalaisen yhteen isoon huoltoon. Tosin tinailin XM:ään Bilteman johdoista johtosarjankin keittiön pöydällä kun alkuperäinen paloi... Pöytä meni vaihtoon. Nyt en enää autoja roplaa, muuta kuin lampun vaihdan (mikä sekin on nykyautoihin melkoinen suoritus)
-
Oli joskus kaksi "saksanseisojaa" VW ja Opel peräkkäin ,volkkari oli ainoa joka jätti tielle, eturipustus petti ,ajossa. Opeliin .1,6 l diesel kun vaihtoi nokka-akselin joka toinen kuukausi ,niin matka jatkui. Ei enää Gunther-wageneita ( ehkä) ;)))) Ja että kurjistuminen olisi täydellistä. on niitä italianpyöriä kokonaista kolme.
-
Kuumia kesäpäiviä odottaa tallissa Alfa Spider, Aerodinamica-korimalli. Muut ajot hoituvat japanialaisella bokserimoottorisella maanviljelijäkoppaisella umpivaunulla.
Topi
-
Tuli kerran kuumaverisempääkin Italialaista autoa ajettua, De Tomaso Pantera.
Omistajaa sai maanitella puolipäivää että uskalsi laskea rattiin ja vieruspenkiltä tuli ohjeita siihen tahtiin että oli pakko polkaista menemään jotta neuvot ei kuuluneet.
Ai hitto että kiihtyi kevyt auto!
Ihan raketti 70-luvulla millään aiemmin ajaneisiin verraten varsinkin.
Ja menihän se mutkiinkin, kaasulla sopivasti ohjaus oli neutraali/hieman yli, hilvatun kova alusta mutta istui tiehen kuin takiainen.
Raskaat polkimet muistan ja murinan, eikä rattikaan ihan ihan helposti kääntynyt rajoitusten mukaan nopeuksissa.
Mutta oli virnettä naamalla kyllä molemmilla, omistajankin pari Grappaa rauhoittuakseen otettua.
En koskaan ole mitään kisaa ajanut, mutta tuo tuntui siltä että olisi ollut erittäin nopeasti ihan missä vaan.
-
Unohtui tuossa ranskalaisia muistellessa italialaiset. Eka auto oli 600. Ajoin sen kerran huoltoaseman seinään kun poljin painui lattiaan. Aaltopeltinen seinä kärsi enemmän kuin Fiiu. Kerran kisailtiin kaverin samanlaisen kanssa. Kaveri kaatoi Fiiunsa torille. Tuli kiire nostaa pystyyn ja poistua paikalta kun uteliata alkoi kerääntyä.
124 Familiaren omistajaksi jouduin 80 -luvulla kun työkaveri pyysi siitä 3000 mk ja erehdyin tarjoamaan 1500. Sammui kerran Turun Aurasillalle aamuruuhkaan. Töötin painajia riitti, mutta ei työntäjiä. Niinpä avasin konepellin, irrotin ilmanpuhdistimen ja totesin että automaattiryyppy oli jäänyt päälle, kuten arvelinkin. Kaivoin takaluukusta suurimman ruuvimeisselin ja panin kaasuttimeen pystyyn. Konepelti pystyssä siirsin sen sitten kiireisten tieltä. Kaveri osti lopulta varmaan muutamalle kympillä, otti etuakseliston traktoriprojektiinsa ja nosti loput työpaikan romulavalle.
-
noista fiat-fiiliksistäni oli jo puhetta, mutta noin kolmenkymmenen auton kokemuksella on eteen tullut vaikka mitä. Mielenkiintoisimpia taisi olla Skoda Felicia 1.9 diesel. Jätti kerran tielle kun oli ensin aiheuttanut melkoisen sumun takamaastoon. Jaaha, kansipahvi mennyt tms. oli päätelmäni. Öljyssä kermaista vaahtoa tikun alaosassa. Hinattiin korjaamolle. Äijät väitti kivenkovaan ettei öljyssä ole mitään vikaa. Näin sitten että pissapojan säiliö oli rutistunut kasaan ja juuri laitettu neste tiessään. Tiedustelin sitten kainosti että onko mahdollista että tuo pissapojan neste olisi jotenkin päätynyt koneen sisään. Mahdotonta. Naurettiin päin naamaa. Ei tullut auto kuntoon. Mutta tutkimuksista laskutettiin. Vein auton toiseen korjaamoon ja sielläkin suhtauduttiin epäilevästi teoriaan, että pissapojan vesi voisi päätyä öljyn sekaan. Hölmö kun olin niin päätin testata uudelleen ja täytin pissapojan säiliön. Mitä väliä jos auto hajoaa täysi paska on ollut muutenkin. Pikku koeajon jälkeen taas sama juttu, vedet tiessään ja säiliö rusinana. En muista miten, mutta jotenkin seurailemalla letkuja päädyin siihen, että katkaisin yhden ja pultilla tukin sen. Jo rupesi pelittämään. Kyseessä oli takalasille menevän pissapojan letku. Jostain syystä letku/putki meni koneen uumeniin, matkalla takaikkunalle. Siellä uumenissa oli joku takaiskuventtiili tms. joka oli pettänyt ja nesteet liruneet koneen sisään. Uskomatonta, mutta totta.
Sitten oli Ford Focus diesel farmari. Ajettu vajaat 350000. Olisi pitänyt lukea netistä arvioita ennen ostopäätöstä. Eihän tuo kallis ollut, mutta kalliiksi tuli. Lucaksen Diesel-pumppu tai mikä syöttöpumppu se onkaan, hajosi varottamatta. 1700 euroa köyhdyttiin. Tyyppivika. Pamahtaa juurikin tuossa 350000 kohdalla. Kaikki muukin, mikä vähänkin voi hajota, hajosi. Pari vuotta auto meillä oli ja neljä tonnia meni sinä aikana korjauksiin.
Tällä hetkellä on engelsmanni, Rover 75. Ihan mahtava auto, herrasmiesmäistä menoa. Kallein autoni, 3100 euroa kustansi. Vanha diplomaattiauto, moottori juuri vaihdettu ennen kuin se ostettiin. Moottorilla ajettu 72000. No, pari viikkoa kului ja sitten rupesi aamuisin sammuilemaan ja selvästi kävi aluksi kolmella pytyllä. Mutta vähän lämmettyä toimi normaalisti. Vein sen korjaamolle, ja siellä se sitten viipyikin pari kuukautta. Välillä pääsi lomille, mutta joutui hetikohta takaisin, kun vika edelleen päällä. Kaikki maailman anturit vaihdettiin, kansi oli koneistamolla ja mitä ikinä sille tehtiinkään, en enää muista tai tahdo muistella, mutta 2000 euroa meni. Nyt toimii hyvin, paitsi keskuslukitus joskus vähän reistailee. Vein sen autosähköliikkeeseen. Repivät tietysti auki ovien fyllit ja löysivät lopulta vian. Joku tanko takaoven lukitussysteemissä oli jäykkä. Voitelivat sen ja taas toimi. Viikon. Vietiin sitten takaisin ja taas tutkittiin. Ja ratkaisu ongelmiin löytyi sattumalta. Vikaa ei tosin löydetty. Mutta kun äijät alkoivat tutkia, niin piti tietysti ottaa akun kaapeli pois. Ja aina kun se pistettiin takaisin, alkoi keskuslukitus toimia. Ja toimikin jonkin aikaa. Meille siis annettiin se neuvo, että kun keskuslukitus rupeaa reistailemaan, niin on otettava akun kaapeli pois puoleksi tunniksi ja taas toimii. Neuvo tuli maksamaan runsaat 500 euroa.
Näitä juttuja voisi jatkaa loputtomiin.
-
Aivan varmasti on italialaisvalmisteisia autoja ollut... yli 20 vuotta on talossa ollut jos jonkinlaista kaunotarta Italiasta. Pääosin Fiattia mutta pari Alfaakin on ollut pihassa. Ei moittimista, jakoremmi poikki yhdestä Fiatista ja toisesta Alfasta, Fiatin remmin sain muilutettua takuuseen, oli "asennusvirhe"... Kaikkihan näitä italiaanoja moittii ja solvaa ja haukkuu, jokaista olen silti ylpeänä ajanut... ;)
Vielä kun jostain löytäisi oikean kaunokaisen, Fiat Multiplan, sillä ajellessa täytyy olla itsetunto kohdallaan... ;D
-
Olin joskus kaupoilla murtolukufiiatista kun se keskimoottorikuume iski lievänä. Siis X1/9. Asuin silloin Vilppulassa ja auto oli naapurikylässä Keuruulla yksityisellä. Hinnaksi oli laittanut 10.000 markkaa. Suunnilleen sen verran oli rahaa. Kulunut laitehan se oli mutta liikkui ja oli katsastettu eli laillinen peli. Punainen alkuperäinen maalipinta oli kulunut mutta pääosin ehyt. Siitä koitin hiukan tingata mutta myyjä ei antanut periksi. Lähdin kotiin miettimään asiaa. Mietin useamman viikon ja soitin myyjälle. Rassi oli edelleenkin myynnissä mutta hinta oli pompsahtanut 15.000 markkaan. Syy oli se että auto oli sillä välin maalattu ja taivaallisen siniseksi. Kävin vielä katsomassa mutta mielenkiinto alkoi rakoilla kun avasin oven: sisäsivut olivat edelleenkin punaiset ja kontrasti teki huonoa avasi minkä luukun hyvänsä.
Mikä älyttömyys tähän kaveriin oli iskenyt värin valinnassa: olisi maalauttanut punaiseksi niin kaupat olisi syntyneet pyydettyyn hintaan. Viiden metrin päästä näytti nätiltä. Jos tykkkää taivaansinisestä.
-
Meilläkin on ollut Uno Firejä, ihan kahdeksan kappaletta. Vanhoja kaikki, ja tulipahan opittua Unon tekniikka perusteellisesti, kun niitä katsastusmiesten ilona kävi näyttämässä. Yhden ruisku jätti kerran tielle, ja korjattiin kotona ottamalla toisesta imusarja kaasareineen. Ei ollut tarkoitustakaan katsastaa sitä enään. Muuten niillä mentiin aika huoletta.
Pandoja oli kanssa neljä kpl. Mieleenpainuvin oli yksi jossa oli 750cc Fire kone. Niitä oli tuotu harmaatuontina parikymmentä Suomeen. Sillä kun ajelin kerran Hki-Mikkeli-Vaasa-Hki välin 85kmh niin menovettä meni vaan 3.6l/100km.
Kaikenkaikkiaan me kaikki rakastettiin niitä Fiatteja, esikoisen kommentti "on kuin akvaariossa ajaisi" piti paikkaansa.
Yhteen pandaan heitin muutaman viljasäkin sisään, ja sen jälkeen ei kuskin ovi tahtonut enään mennä kiinni.
Sitten oli joku 132:kin, joka muuten löytyi naapurin pihalta lumivuoren sisältä, ja pelasi kolmatta vuotta.
Fiattikauden jälkeen on ollut sekalaisia 500e autoja, joita romurekka on aina lopuksi hakenut pois.
Nykyään ajellaan Opel Astralla -98, ja hyvin toimivalla ranskalaisella Citroen Berlingolla -01, molemmilla alkaa olla 300tkm taulussa.
Pihalla seisoo juuri katsastettu Hyundai H1 -01 2.5D paku, ja kohta katsastettu Chrysler grand voyager -94 3.3 V6 bensaa suonissa, ja pyörre tankissa. ABS:n valo palaa kun etupyörän hammaskehä on katkennut, juuri sain irti sen. Molemmat menee myyntiin kohtapuoliin.
Ja pikku Breva odottaa kesän lämpöjä.
-
Kaikkihan näitä italiaanoja moittii ja solvaa ja haukkuu, jokaista olen silti ylpeänä ajanut... ;)
Mä olen aina ihmetellyt suomalaisten intoa mollata Italialaisia tuotteita. Fakta homma on, että Pohjois-Italia on ollut yksi Euroopan kehittyneimpiä teollisuusalueita (etelä on aivan eri asia, raja menee jossain Rooman pohjoispuolella). Italialaiset esimerkiksi rakensivat kokometallisia lentokoneita jo silloin, kun suomalaiset miettivät, että minkä konin luista ja kavioista tulee paras liima siipien faneeriin.
-
Ekulla oli itse tuotu Murtoluku. Muutama vuosi sitten kilvittikin sen ja pääsin itsekin koeajolle. On kyllä tasan ensimmäinen auto, jolle rajoituksen mukaiset nopeudet ovat aivan riittävät. Kun muiden autojen puskurit heiluvat silmiesi korkeudella, ei tee mieli hurjastella. Tiessä auto oli kuin liimattu ja puhelinpylväiden varjotkin tuntuivat pakaroissa ajon aikana. Hauska peli, muttei edes etäisesti turvallinen tai järkevä; selkänojan takana oli polttoaineleili ja ohuen pellin takana siitä takavaloihin päin, moottori kuumine pakosarjoineen. Eipähän olisi jäänyt kolarissa kitumaan.
-
Meinasi unohtua: olihan mullakin brittiauto yhden suven: Mini. Sellainen jossa liukuikkunat ja narulla toimiva oven lukitus. Joka paikkaan saattoi päästää täysillä ja kaarteen keskellä vasta harkita että tarvitseeko hellätä vai riittääkö ratissa kierrokset. Pysyi soratiessäkin kiinni. Ainoa auto josta näin isäni innostuneen. Oli joka välissä lainaamassa kauppareissuille ja muuhunkin ajoon. Kivet vain ropisivat alustassa kun sillä syöstiin soratiellä. Todella hyvä auto ajaa. Muut ominaisuudet ovatkin sitten kompromissejä tai arvostusasioita tämän kulkineen osalta.
-
70-luvulla 124 Special T ja 125 Special, olivat iloisia pirssejä ajaa.
-
Suvussa on kyllä noita Fiiuja. Enolla on 128 Sport huippuunsa viritetyllä koneella. Tosin ajoa varten asensi Ritmon moottorin, kun viripannu lämpimänä stumpatessaan ei edes pyörähdä startilla.
Edesmenneen tätini miehellä on yhä 124 Sport coupe. On ollut noin kolmekymmentä vuotta purettuna, "kunnostuksessa".
-
TimoEv,koetappas ny rauhottua!Mulle ei taas kelpaa ku c 5,on sen verran hipposta kyyti.Timon kannattaa kyllä siirtyä
Corollaan,niitä ei tartte korjata,niitä vaan huolletaan.........oon kuullu.C5 on siitä hyvä,että siinä on jonkunnälöinen jousitus,
näin vanhemmalla iällä,kun kuopissa paikat irtoilee noissa bavarian himmeleissä.
-
Onhan mulla ollu Corolla useampaankin otteeseen, taitaa olla viisi tai kuusi. Yhdessäkään niistä ei ole ollut sellaisia ongelmia kuin oli em. Hitlerin Kostossa tai Patonkimaan Painajaisessa.
Oikeastaan niillä ei ollut mitään ongelmaa ollenkaan. Sen kuin vain huollatti ja ajoi...Eipä niissä kyllä ollut mitään sielua tms. " Väritön, hajuton, mauton, sieluton - kuin BMW-pyörä!"
Eikä se C8:n jousitus nyt mitenkään merkillinen tai muista poikkeava ollut...
-
se oli c 5 ja eron kyllä huomaa.
-
jos ranskiksista puhutaan, niin pösön 504:sessa oli tyyliä. Sitä sompaillessa oli helppo kuvitella olevansa Yves Montand ja tyttöystävä oli tietysti Catherine Deneuve. Kyllä ranskikset muotoilupuolen hanskasivat tuossa männä vuosikymmeninä. Yleisestikin autot olivat persoonallisia ja toisista erottuvia. Nykyautot henkivät persoonattomuutta, ainakin nämä tavallisen sukankuluttajan ulottuvilla olevat. Automainokset ne vasta hurjia ovat, Luovat sellaisia "todellisuuksia" että ihan hirvittää. Kauheaa sliipattua teknotuubaa. Jos perheeni olisi sellainen kuten monissa perheautomainoksissa perhe esitetään, niis se ei olisi pitkään perheeni.
-
Kyllä patonkimaassakin tehdään hienoja autoja, jotka ovat nekin käytettyinä jo sopivan hintaisia. Rellun Avantime ja Citikka C6 versioista riippumatta tai Pösö 607:n paremman pään versiot ovat samassa luokassa jo Thesisiksen kanssa. Luokka on Luojanhylkäämät...
-
Kaverilla on Citroën SM. Pitää sitä ihan kohtalaisena autona. On nätti katsellakin. Ajelee silti enimmäkseen 2CV:llä.
-
Onko venttiilikoneistossa ollut remppaa? Ehkä sen takia ajeleekin 2CV:llä.
Paikallinen Citroen-guru selvitti kerran, mikä niissä oli ongelmana. Nokka-akseleiden
käyttöketju taisi olla heikoin "lenkki".
-
Nokka-akseleiden käyttöketju taisi olla heikoin "lenkki".
Niin, siinähän on italialainen moottori.
-
jos ranskiksista puhutaan, niin pösön 504:sessa oli tyyliä. Sitä sompaillessa oli helppo kuvitella olevansa Yves Montand ja tyttöystävä oli tietysti Catherine Deneuve. Kyllä ranskikset muotoilupuolen hanskasivat tuossa männä vuosikymmeninä.
<snip>
Pininfarina muotoili Pösöjä pitkään. Ei ranskalainen. ;D
-
Täällähän alkaa olla kohta kunnon hiekkalaatikkonujakat menossa :P
-
Tampereella on Ladan maahantuoja. Taidan joutessani käydä koeajamassa Kalinan.
-
Mullakin on pari 850 Fiattia, tosin etummaiseen ei taida olla papereita.
(http://i11.aijaa.com/t/00619/14125162.t.jpg) (http://aijaa.com/RRx4Xl)
Eka ostettiin pikkubroidin kanssa puoliks joskus 15 vuotta sitten autoslalom aihioksi mutta jäi tekemättä, ajelin aikoinaan noin kuukauden ja ihan toimiva auto jos ei tartte yli satasta ajaa. Toinen tuli varaosakasan mukana, vieläkin on landella irtonaisena iso kasa peltejä, moottoreita yms. osaa jos vaikka joskus innostuisi..
Talvisäilössä mulla onkin oikeen keskimoottorista eksotiikkaa:
(http://i11.aijaa.com/t/00866/14125161.t.jpg) (http://aijaa.com/bnB8qA)
Pikkubroidin museorekisteriin entisöimä 78-vuosimallinen X1/9, oikeestaan aika helvetin hauska auto, epämukava ja äänekäs tietty nykyautoihin verrattuna.
-
Tampereella on Ladan maahantuoja. Taidan joutessani käydä koeajamassa Kalinan.
Se aikaisempi on ainakin B Corsa Ladan koneella ja maskilla.
-
Täytyy nyt munkin sitten pistää lusikka tähän soppaan citrushedelmien puolesta.
Meille on tullut näköjään sukuvika noihin citruksiin, mulla c2, vaimolla c4, isäukolla c3, serkulla naapurissa c5,toisella serkulla mökkinaapurissa c3, että silleen. Meillä taitaa olla oikeen pitkät tikut. ;
latimo ;D
ps.Poikkeaa vähän alkuperäisestä aiheesta eli italian autoista sori, mutta kun kerran muutkin.
-
Citruksilla on autoilut autoiltu, eikä nuissa kummempia vikoja ole ollu. Varsinkaan sähköpuolella.
Citikat AX 1.1, BX 1.9 GT, Xsara HDi, C5 HDi, C4 HDi ja Pösöt 305 1.6 ja 307 HDi.
Tukivarsia nuissa rautajousi Citikoissa meni tasaseen. C5 oli hieno reissupeli, vaan tulipa takavuosina Xsarallakin vaivaton Euroopan turnee tehtyä.
Systerin 127 Fiiulla nuorna miesnä ruisailin ja sehän oli kätevä ja kestävä.
-
Mulla oli eka auto juuri tuollainen tummanpunainen Fiat 850 kuin TK:n kuvassa. Paitsi katto oli vedetty mustaksi sen jälkeen kun auto oli ajettu ympäri.
Toinen Fiat oli Tempra (Milanossa tehtyjä). Hiukan oli vaarallinen peli, kun kaikki jarruputket ruostuivat puhki, eka n. 5 vuotta vanhana. Eli olivat mustaa rautaa. Olihan siinä kaikkea muutakin ...