Gruppo MOTO GUZZI Finlandia Foorum
Yleinen keskustelu => Tekniikkapalsta => Aiheen aloitti: Skunk73 - Elokuu 02, 2015, 14:51:12 ip
-
Moro..
Mitähän eroa on NGK:n tulpilla BP8ES ja BPR8ES?
Olen huomaamatta käyttänyt tuota ensimmäista ja asiaa tutkittua netistä tuota jälkimmäistä tarjotaan esim ebayssa v65 floridaan...
-
Viimeinen on "R"-tulppa. Floridassa ei merkitystä toiminnalle. Tarkoitettu yleensä hivenen kireämmille moottoreille.
Omassa pikkulohkossa olen käyttänyt Bilteman monikärkitulppia. Nuo nykytulpat tuntuvat kestävän moninverroin pidempään kuin ennen. On vissiin tuotekehitystä tapahtunut näissäkin.
-
On varmaankin tulppien materiaaleissa tapahtunut kehitystä, mutta myös bensiini on ihan eri tavaraa kuin vanhoina hyvinä aikoina. Nykyään tulpat toimii ihan hyvin yli 100k.
-
Onhan noissa tulpissa eroa. Ensimainittu vastukseton tulppa tarvitsee 5 kOhmin tulpanhatun ja jälkimmäinen ei koska tulpassa itsessään on resistanssia tuo 5 kOhmia. Tällä asialla on merkitystä sekä kärkisytytyksessä että elektronisen sytytyksen suhteen.
Kärkisytkän tulpanhatut ovat yleensä tuon 5 kOhm mutta uudempien mallien tulpanhatut ovat pienempivastuksiset ja vastus on vasta tulpassa. Myös sytytyspuolissa on eroa. Huonoin yhdistelmä on vastukselliset tulpanhatut ja vastuksellinen tulppa. Toiseksi huonoin on matalaohminen tulpanhattu ja matalaohminen tulppa. Molemmilla virityksillä voi saada sytytyksen vialle. Jälkimmäisellä vielä mahdollisuus aiheuttaa massiivista EMC-päästöä.
-
Nuo massiiviset emc päästöt on kyllä olleet sitä radion rutinaa ohiajaessa, kun tulpanhattu "vuotaa". Ei sillä vielä lentokoneet tipahtele tai sairaalalaitteet sammuile..
-
Nuo massiiviset emc päästöt on kyllä olleet sitä radion rutinaa ohiajaessa
Yksilötasolta katsellen juuri noin onkin mutta kun häiriölähteellä kiertää iltasella vaikka 150 km lenkin on jokaisessa tien- tai kadunvarressa päällä olleessa ilmateitse signaalinsa saavissa radio ja tv-vastaanottimissä ääni rutissut ja kuva pikselöitynyt. Häiriön määrä on suurik vaikka jakaantuu pitkälle matkalle.
Sama ongelma seuraa myös jos on tarkoitus tehdä jotain moottorinohjaukselle. Esimerkiksi tehdessä toimintotestauksia moottorin käydessä. Jää aikomukseksi emc-häiriöiden vuoksi.
Se että tienvarressa jollakulla radio rutisee ei paljon kulkijaa haittaa mutta oman ajoneuvon terveydentilalle rikkinäisillä tai väärillä komponenteillä voi olla merkittävää haittaa. Viat tulevat hiljalleen hiipimällä ajan kanssa....
Sähkölaitteiden kuten sytytystulppien ja niiden hattujen ominaisuuksiin kannattaa kiinnittää huomiota. Kuten myös tavalliseen 12V käyttöjännitteeseen: liittimet puhtaina ja suojattuina, relejalat pölyttöminä, sulakekotelo puhtaana ja kuivana, jne.
-
Sama ongelma seuraa myös jos on tarkoitus tehdä jotain moottorinohjaukselle. Esimerkiksi tehdessä toimintotestauksia moottorin käydessä. Jää aikomukseksi emc-häiriöiden vuoksi.
Kyseessä on Florida. Ei pidä tehdä asioista liian sekavia. Tässä keskustelussa lienee turhaa puhua moottorinohjauksen ongelmista, kun kyseessä on Florida kaasareilla.
-
On varmaankin tulppien materiaaleissa tapahtunut kehitystä, mutta myös bensiini on ihan eri tavaraa kuin vanhoina hyvinä aikoina. Nykyään tulpat toimii ihan hyvin yli 100k.
Tämähän tuoksuu siltä, että normaalissa 10k määräaikaishuollossa voi:
1) ruuvata tulpat irti
2) katsoa että ne ovat hyvän näköiset
3) laittaa ne takaisin
4) rastia huoltologiinsa: "tulpat tarkastettu"
Säästäähän tuossakin luontoa, kun ei tarvi valmistaa uusia tulppia niin paljon. Ja tietty rahaakin kassikaupalla.
Taidanpa soveltaa jatkossa. Lisäksi, josko vaikka päätulpat eivät toimisikaan täydellisesti, lisätulpat kipinöivät kyllä.
J
-
Tulppia kun noin usein ruuvailee ulos ja sisään niin aina silloin tällöin sipaisee kierteeseen kuparitahnaa tai vastaavaa. Jotkin kuivavoiteluaineet toimivat myös hyvin. Näin eivät tulpat jumiudu kierteisiinsä.
Jos aikoo elää sytytystulppien kanssa sovussa ja noudattaa tulpanvalmistajan ohjeita pitäisi tulppa laittaa kiinni momenttiavaimella ja joka ainoa kerta uudella tiivisteellä. 98% tulpista on väännetty liian tiukkaan, 1,5% momenttiavaimella ja loput ovat lörölöysässä. Viimeiseen luokkaan kuuluvat myös väärille jengoille vedetyt tulpat sekä kierteettömät. Pari kertaa tullut vastaan. Pikkulohkoinen Guzzi ja niistä harvinaiset neliventtiilimallit menettävät tulpan kierteet kannesta yleisimmin.
Joskus on tullut vastaan ilmiö missä tulppa on vanhalla tiivisteellä laitettu reikäänsä ja kierretty tiukkaan. Tulpan kierrettä on tullut pätkän matkaa näkyviin palotilan puolelle ja siihen on kertynyt paksu karsta. Semmoisen sulatteleminen ottaa aikansa ennen kuin saa tulpan irti ja kierteen pysymään ehyenä.
Jos tulppa on karstainen on syytä epäillä että moottori saa öljyä palotilaan. Sitä voi kulkeeentua huohottimen kautta, venttiilinohjureista tai todennäköisimmin ohi männänrenkaiden. Nykypolttoaineilla pitäisi olla kovin paljon rikas seos jos siitä karstaa muodostuu. Oikealla seoksella palotila ja moottoriöljy pysyvät puhtaina.
-
Olen aina kiertänyt tulpat "varomomenttiin". Ja Piikkiön Velho siitä kerran sanoi, että liian löysään jäivät. Se tulpan "prikka" pitäisi litistyä hieman. Vaan en oikein uskaltanut kuitenkaan, kun vaikutti aina jo kamalan tiukalta väännöltä.
Tulppaan kai sopii pikku nokare alumiinitahnaa kuparitahnaa paremmin...vai?
-
Siinä tulpan rasiassa yleensä lukee sopiva tiukkuus. Esim tiiviste pohjaan ja varttikierros.
-
joskus 80 luvulla pösöissä tuli mukana tulppa avain (niissä oli tosin tulpat ilman sitä puristuvaa pirkkaa) jossa semmonen alle 10 senttinen kahva ja käyttöohjeessa luki että tulpat vain sillä paikalleen ja sen kanssa saa vääntää niin paljon kun jaksaa
esikoinenhan on meillä automekaanikko ja kertoi kun aikanaan meni koulusta harjotteluun merkki liikkeeseen niin siellä oli veteraaniasentaja vetänyt tulpat paikalleen mopolla ja sanonnu pojalle että näin saa tehdä vasta kun on 30 v kokemusta . . .
-
Motonetistä saa Denso tulpan (made in Japan) samaan (3,90 €) hintaan, kuin NGK:n (made in France).
Densoa ovat monet kehuneet nykyisistä "kynttilöistä" luotettavimmaksi.
-
Onkos iridiumin kipinä yhtä vahva kuin perustulpan, kun se elektrodin kärki on vaan semmonen pikkupiikki? Pyttyä vasten silmin nähden iridiumissa on vahvempi kipinä.
-
Iridium tulppaa kehuessaan myyntimies taas hieman vedättää kun kehuu sen kestävän
ihan mahdottomia. Iridiumin sanotaan kestävän hyvin kipinäkorroosoita, keskielektrodi onkin
tehty siitä, sivuelektrodi on jotain "tavallista". (Siksi halusin sinun ottavan kuvan siitä :o)
Iridiumtulpasta voitaisiin tehdä kestävä jos haluttaisiin, kestävyysominaisuutta kuitenkin
yleensä hyödynnetään toisin. Tehdään keskielektrodin kärjestä kapea jolloin kärkiväliin
mahtuu enemmän polttoaineseosta, kipinä sytyttää silloin seoksen paremmin.
Tästä on apua varsinkin silloin kun seos on laiha, kuten moderneissa moottoreissa tapaa olla.
Eli noillakin, tuolla toisessa säikeessä, kuvaamissasi tulpissa targetti on korkea teho ja kohtuullinen
kulutuskestävyys.
Toinen etu pienestä keskielektrodista on se että kuluminen vaikuttaa vähemmän tulpan
toimintaan. Kipinä kun tykkää irrota parhaiten jostain terävästä kulmasta.
Tulpan kärkien kunto ja kärkiväli tietysti vaikuttavat sytytyskipinän voimakkuuteen ja
kapeakärkisellä iridium-tulpalla ovat tässä edut puolellaan, niistä vain osataan pyytää
rahaa.
Tulppa pitäisi asennettaessa asettua palotilaan siten että sisään virtaava ja pyörteilevä seos
kohtaisi tulpan kärkivälin sen avonaiselta puolelta. On huono asia jos kärkiväli jää
sivuelektrodin varjoon. Siinä lisää haastetta kiristysmomentin lisäksi ;D.
Lisäsin kuvan paljon ajetusta iridium tulpasta. Keskielektrodi näyttää vielä hyvältä mutta
kärkiväli on suurentunut jo yli millimetriin sivuelektrodin kulumisen takia.
-
Ei se kovin vaikeata ole. Tulppaan tussilla merkki ja sitten ohuita shimmejä kouraan. Tulppa tiivisteen kanssa pohjaan ja katsotaan minnepäin kärki aukeaa. Jos tarvii säätää, shimmejä tulpan ja tiivisteen väliin. Kierteen noususta voi laskea, paljonko esim varttikierros tarvii shimmiä.
-
Tulppaan tussilla merkki ja sitten ohuita shimmejä kouraan.
Näin tehtiin aikanaan kaksitahtikrossipyörän tulpalle kun ajateltiin että seos olisi jossain kohtaa paree syttymiselle.
Taitaa silti olla enemmän ajanhukkaa: pitäisi tietää millä kuormituksella ja kierrosluvulla seos pyörteilee mitenkäkin palotilassa. Siellä käy aika huiske. Vasta suoraruiskutusmoottoreissa (ja dieseleissä) tätä tulppa- tai syttymis asiaa on tarkemmin tähdätty kun palotilan huiske on paremmin hallinnassa (tiedossa) ja puristustahdin aikana puristetaan enimmäkseen ilmaa ja seos muodostetaan palotilassa vasta hieman ennen sytytystä. Me täällä Guzziosastolla puhumme edelleenkin epäsuoran ruiskutuksen ja seoksenmuodostuksen ongelmista. Tosin Aprilialla on tuotannossaan suoraruiskutusmoottoreita mutta nekin lienevät kaksitahtiperiaatteella toimivia.
-
Tiedä sitten, miten ajan hukkaa on. Mutta eräässä yhtä modernissa laitteessa, eli ameriikan haaramoottoreissa tehdään tulpan kärkisuunnan säätöä tänäkin päivänä. Siis ainakin kiihdytysympyröissä kasimoottoreille.
-
Onkos iridiumin kipinä yhtä vahva kuin perustulpan, kun se elektrodin kärki on vaan semmonen pikkupiikki? Josko palamistapahtuma olisi parempi perustulpalla.
Mainostavat kipinää isommaksi ja saavuttaa toimintalämmön perustulppaa nopeammin. Kostealla ilmalla etanolin kanssa ero on persdynollakin aistittavissa.
-
Kun nuo monet tulpanhatut myynnissä näyttäs olevan tuon 5kohm, ja pyörän tulppa on BPR6ES, niin onko se nyt paljon väärin laittaa tuollaiset yhteen kun ilmeisesti tuossa tulpassa on jo omat resistanssit?
Motomatti kun tuossa aiemmin sanoi ettei hatussa tarvi olla jos tuollainen tulppa.
Nopeella haulla kauppojen kaikissa sopivissa hatuissa luki tuo 5kOhm.
Pyörä on California Stone.
-
5kOhminen sopii kärkisytytykseen. Kaupoissa on myös vastuksettomiakin hattuja. Pieniä muovisia tai ns silikonihattuja.
http://www.storm-motor.fi/mp-tarvikkeet-ja-yleisosat/yleisosat/sahkoosat/tulpanhatut-ja-johdot/tulpanhattu-vedenpitava-musta/
-
Silikonihatut on tiiviimpiä. Omassa pikkulohkossa on sovellettu moottorisahan hattuja. Saa upottaa vaikka veteen, ei lyö läpi hatusta..
-
Kun nuo monet tulpanhatut myynnissä näyttäs olevan tuon 5kohm, ja pyörän tulppa on BPR6ES, niin onko se nyt paljon väärin laittaa tuollaiset yhteen kun ilmeisesti tuossa tulpassa on jo omat resistanssit?
Motomatti kun tuossa aiemmin sanoi ettei hatussa tarvi olla jos tuollainen tulppa.
Nopeella haulla kauppojen kaikissa sopivissa hatuissa luki tuo 5kOhm.
Pyörä on California Stone.
Sama ongelma tuli eteen, aloin venttiilejä säätämään. Haenko Stormilta ärrättömät 6ES tulpat vai mikä on paras menettely? Tulpan hattua en viitsis alkaa vaihtamaan.
PS. Niin Stone siis pyörä ja lienee nuo R-tulpat vakiotulpat, tulpan hatusta en tiedä.
Edit. Pistin kokeeksi noi ärrättömät ja kyllä tuo ainakin heräsi nukutuksesta. Pitää vielä käydä heittämässä koelenkki. Hiukan oli kireellä välykset, nyt parempi.
-
Hyvin käy ja kukkuu tämän päivän ajojen perusteella. Tuntuis hieman jouhevammalta meno ja vähemmän emmintää. Tulpan hattu NGK 5kOhm + BP6ES tulppa -yhdistelmä siis. Onko tämä nyt siis oikea kombo vai tarviiko vielä viilailla?
-
Eiköhan asia ole kunnossa ja ilmeisesti myös toimii.
-
Juu, hyvin putputtaa ja huomenna Yyteriin, joten hyvä niin!