Gruppo MOTO GUZZI Finlandia Foorum
Yleinen keskustelu => Asiaa ja asian vierestä => Aiheen aloitti: motomatti - Tammikuu 28, 2015, 10:17:44 ap
-
Smoton ja Liikenneturvan yhteinen kysely: http://www.smoto.fi/?p=2526
http://www.liikenneturva.fi/fi/motoristikysely
Varsin mielenkiintoinen kysely. Vastasin.
Tosin moni kysymys oli sellainen että ruksattavista kohdista ei vastausta kohdalleni löytynyt. Epäilenkin että kyselyn laatija ei ole motoristi tai ei ainakaan ajanut pitkään maantiellä. Muutamassa kysymyksessä sentään oli ruutu johon sai kirjoittaa "Muu, mikä"-asian tai mielipiteen.
Kysely suuntautui lähinnä motoristin ja hänen käyttäytymiseensä sekä muiden tienkäyttäjien käyttäytymiseen. Kyselystä puuttui liki kokonaan moottoripyöräilijän näkökulmasta katsoen tieympäristön tila ja ominaisuudet. Se mikä on hyvä autoille voi olla hengenvaarallista kaksipyöräisellä kulkevalle. Ainakin yksi turvallisuusosa-alue oli siis unohdettu kyselystä.
-
Liikenneturmalla ei ole motoristinäkökulmaa.
-
Liikenneturmalla ei ole motoristinäkökulmaa.
Puuttuu niiltä aika monta muutakin näkökulmaa. Ovat vissiin siinä uskossa, että kun kaikki ajavat mahdollisimman hiljaista nopeutta, niin liikenne on automaattisesti turvallista.
-
Paras liikenneturvallisuus saavutettaisiin, kun kaikki pysyis kotona.
Joo, tuntuu olevan yleinen kuvitelma tuolla, että nopeuden lasku parantaa kaikki ongelmat.
-
Joo, tuntuu olevan yleinen kuvitelma tuolla, että nopeuden lasku parantaa kaikki ongelmat.
Mutta Guzzisti tietää, että vauhdin lisääminen vaimentaa sivuäänet ;D (Sorry, oli vaan pakko...)
-
Lisäselvityksessä tuli mainituksi huono tienpito yms.
-
Vaikka yleensä ajelen varsin hillitysti niin taajamien ulkopuolella vauhti on usein ajokortinmenetysluokkaa. Tiedän että nopeus on vaarallista. Sellaisen aivopesun sain kun olin, vain yhden kauden, Liikenneturvan hallintoneuvoston jäsen. Siellä painaa aika paljon ammattiliikenteen mielipiteet ja tavoitteet. He kun tekevät työtä tien päällä ja esimerkiksi juuri motoristit ovat siellä "vain huvikseen". Näkemys oli useammalla taholla että moottoripyöräily on taajamien ulkopuolella turhaa ja tarpeetonta.
Ehkä tämä kysely kuvastaa jonkinnäköistä ryhtymistä perehtymiseen motoristin ajatusmaailmaan. Tulokset kyselystä nähdään aikanaan. Toivottavasti vastaajia on riittävästi.
Toisaalta, Liikenneturvalla on paljon tietoa ja taitoa moottoripyörän ajonhallinnasta ja jotka ovat käyneet EAK-kurssilla ovat saaneet opetuksensa nimenomaan Liikenneturvan kautta. Liikenneturva kouluttaa kouluttajia ja ne kouluttavat kerhotason kouluttajia jotka sitten pitävät EAK:ta ja ruosteenpoistokursseja.
-
Siellähän oli sellaisiakin kysymyksiä mihin ei pidä vastata totuudenmukaisesti...
-
Nykyään juurikin tuo ammattilaispuoli enempi on vaarapaikkoja aiheuttamassa ajamalla säännöllisesti raskailla yhdistelmillä päin punaisia ja tunkemalla liikenneympyröihin isomman oikeudella. Toki iso on ikävä pysäyttää, mutta empatia on vähissä kun tuijottaa kuorma-auton rengasta puolen metrin päästä keskellä liikenneympyrää. Meitä on niin moneksi. Parhaat ohitusmerkit kyllä saa juuri noilta yhdistelmäkuskeilta.
-
Siperia opettaa, eli en aja rekan, kuorma-auton tai trailerin perässä. Jos en ohi heti pääse, jätän tarpeeksi väliä. Kerran alppimaisemissa irtosi veneenkuljetustrailerista pikku purjevene kahden takana ajavan saksalaismoottoripyörän päälle. Ei ollut ambulanssikopterilla enää kiire mihinkään.
-
Vastasin, eihän nuo nyt niin outoja asioita ollu, ehkä vähän laaja-alaisempia kysymykset ois voineet olla, esim. erimallin kypäristä, teiden kunnosta ja pintavaihtoehdoista.
-
En oikein osannut orientoitua vastaamaan. Esim. risikitekijöiksi luetellut jutut ovat ilmiselviä riskejä kaikki, mutta niiden vakavuusateikkoa on hankala arvioida. Jokainen on 100% tappava kun niin käy.
Tuosta Matin kokemuksesta, että on autoilijoita, joiden mielestä "moottoripyörät ovat tarpeettomia taajamien ulkopuolella, koska motoristit ovat siellä huvikseen" pystyy kyllä kehittämään paljon muitakin tarpeettomia asioita. "Risteilijät merellä ovat tarpettomia, koska matkustajat ovat siellä huvikseen". Samaten purje- ja moottoriveneet. Turistlennot myös ovat tarpeettomia, koska ihmiset menevät etelään huvikseen. Myös palloilu- ja jääkiekkohallit ovat tarpeettomia, koska katsojat ja monet pelaajatkin menevät sinne huvikseen. Televiso ja radio ovat myös tarpeettomia, koska ihmiset katselevat ja kuuntelevat niitä huvikseen. Alkot ovat tarpeettomia, samaten olutpanimot, koska ihmiset nauttivat viinaksia huvikseen. Ylivoimaisesti suurin osa seksistä on tarpeetonta, samaten herkkujen syömisestä. Kaikki musiikki, konsertit, orkesterit, äänilevyt ja soittimet ovat tarpeettomia koska ihmiset kuuntelevat niitä huvikseen. Myös kaikkinainen keskustelu kasvokkain, puhelimessa tai sosiaalisessa mediassa on tarpeetonta. Kirjojen kirjoittaminen, julkaisu ja kirjastot ovat myös tarpeetomia, samoin sanomalehdet, koska ihmiset lukevat huvikseen.
Onhan noita, nunnan nännit ja paavin pallit.
-
Onhan se 30 vuotta raskaan ratissa opettanut että liikenteessä on monenlaista menijää kuka minnekin päin ja millä ajatuksella. :D
-
Ajatusmallit helposti yksinkertaistuvat ja kaikki sellainen joka ei tue omaa toimintaa on näennäisesti haitaksi. Monelle jopa liikennevalot tai jalankulkija suojatiellä on haitaksi. Esimerkiksi. Ainakin on kyydissä olessani olen kuunnellut kuljettajan manauksia aiheesta. Ajatus ei siis kanna sen hetkistä tilannetta kauemmas.
-
Kävin Liikenneurvan osastolla MP-näyttelyn aikana. Ständillä oli useampikin tuttu. Myös tuon keski-ikäisistä kertovan J. Tervolan. Juttu siis oli Tervolan mutta kuva oli toimituksen arkistoista kaivama jutun kuvitukseksi liittämä "tyypillinen keski-ikäisen pyörä".
Annoin myös palautetta Turvallisuuskyselyn sisällöstä. Sitä oli kuulemma tullut muiltakin. Myönsivät että kysymykset oli pyritty tekemään "turvallisuushakuisesti" siten että pystyttäisiin mp-koulutusta muokkaamaan kohdistetummin riskiryhmään ja siten edistämään ajokaäytöstä turvallisemman ja hillitymmän ajotavan suuntaan. Myös varustekysymykset pyrkivät kartoittamaan tilannetta että löydettäisiin hyvä kaikkia moottoripyöräilijöitä suojaava perusvarustus. Tienpitoa ja teiden rakennetta ei kyselyssä varsinaisesti tutkita turvallisuusvaikutuksiltaan.
Tässä on vaarana se että kohta ryhdytään, jälleen, suunnittelemaan vähimmäissuojavarustusta joka voitaisiin määrätä pakolliseksi. Asiaa on yritetty jo aiemmin useita kertoja. Lähellä oli sellainen jo valmiiksi neuvoteltu tilanne että suunnitellun suojaavan ajoasun käytöstä saisi alennusta vakuutusmaksusta. Asia kuitenkin hautautui siihen että ei löytnyt sekeää standardia "suojaavalle" ajoasulle.
Ammatikseen moottoripyörää ajaville on jo olemassa oleva standardi.
EN 13634:2002 Protective footwear for professional motorcycle riders. Requirements and test methods.
EN 13594:2002 Protective gloves for professional motorcycle riders. Requirements and test methods.
EN 1621-1:1998 Motorcyclists' protective clothing against mechanical impact. Requirements and test methods for impact protectors.
EN 1621-2:2003 Motorcyclists' protective clothing against mechanical impact. Motorcyclists back protectors. Requirements and test methods.
EN 1938:1999 Personal eye protection. Goggles for motorcycle and moped users.
EN 13595-1:2002 Protective clothing for professional motorcycle riders. Jackets, trousers and one piece or divided suits. General requirements.
EN 13595-2:2002 Protective clothing for professional motorcycle riders. Jackets, trousers and one piece or divided suits. Test method for determination of impact abrasion resistance.
EN 13595-3:2002 Protective clothing for professional motorcycle riders. Jackets, trousers and one piece or divided suits. Test method for determination of burst strength.
EN 13595-4:2002 Protective clothing for professional motorcycle riders. Jackets, trousers and one piece or divided suits. Test methods for the determination of impact cut resistance.
Epäilenpä että tätä standardipohjaa, tai versiota siitä, tullaan vielä esittämään Liikenneturvan toimesta pakolliseksi tavan motoristillekin. Huono tieympäristön turvallisuus korvattaisiin sillä että motoristi paketoitaisiin suoja-asuun. Pohjoismaissa suoja-asun käyttö varmaankin hyvksyttäisiin pienin murinoin mutta mitenkähän etelän maissa. Laittaako Luigi kuuman panssariasun päälleen kun lähtee käymään kylillä moottoripyörällä? Epäilen että ei.
Ajovarusteiden käyttö ei kuitenkaan estä onnettomuuksia ennalta. Sillä on vain käyttöä seuraamuksien suhteen.
Tiealueen turvallisuudesta: http://www.smoto.fi/?p=2448
OECD, mp-turvallisuudesta, varustestandardeista, kohta 12: http://www.fema-online.eu/uploads/documents/safety/OECD_workshop_Top%2020%20recommendations.pdf
Kehitysideoita mp-turvallisuuteen: http://www.fema-online.eu/uploads/documents/safety/FEMA_European_Agenda_for_Motorcycle_Safety.pdf
Motoristin näkökulma. Ajovarusteista asiaa sivulta 35 alkaen: http://www.fema-online.eu/uploads/documents/safety/EAMS2009.pdf