Gruppo MOTO GUZZI Finlandia Foorum
Yleinen keskustelu => Asiaa ja asian vierestä => Aiheen aloitti: motomatti - Huhtikuu 09, 2014, 22:00:54 ip
-
On kulunut aikaa kun viimeksi on rengaspaineasiaa ollut esillä. Katsoin nimittäin koko keskustelupalstan haun kautta ja tämä on viimeisin rengaspainejuttu: Elokuu 17, 2010, 16:37:09
Tuli vaan mieleen kun viime viikolla rouvan kanssa ajoimme autolla Tampereen keskustan suuntaan etelästä päin. Ohitsemme ajoi moottoripyörä joka pysähtyi liikennevaloihin eteemme. Totesin rouvalle että onpa takakumi melko alapaineinen tuossa pyörässä. Saattaa olla kaatuminen lähellä. Saavuimme Viinikan risteykseen ja kyseinen motoristi kääntyi siitä loivasti oikealle ja kiihdytti samalla: komea luisto ja oikea jalka kävi maassa niin että varmasti sattui. Sai pyörän kuitenkin hallintaansa ja jatkoi matkaansa. Toivottavasti pysyi jatkossakin pystyssä. Ei tainnut oivaltaa vielä siinä että talven jälkeen ei ilmaa renkaan alareunassa ole välttämättä riittävän paksulti.
Että jos ei ole talvisäilytyksen jälkeen tarkistanut ilmanpaineita eikä ole mittariakaan niin hipihiljaa sitten huoltoasemalle täyttelemään.
-
Tämmöset kannattaa hommata, helpottaa aika paljon.
-
Moi, Koetin katsoa mitä paineita valmistaja suosittelee. Ja pas... pelkkää myynti ja mainossivua pukkaa vaikka katsoin usealla haulla..
Eli osaavammat sanokaapas mitkä paineet näihin Ghezzissä alla oleviin: Bridgestone S20 etu 120 ja taka 160 leveät, profiilit taisi olla 60 (laitatin paineet renkaan vaihdon yhteydessä muistaakseni V11 manuaalin mukaan ja olivat ihmeen alhaiset,,)
Se on tiedossa että rata-ajossa käyttävät matalampia paineita..joten voiko paineita muuttamaalla (esim jos on pidempi reissu tylsiä motareita tai tasasen satasen ajoa tms. tiedossa) säästellä oleellisesti renkaita?
-
Jos 24 päivä tätäkuuta on keliä ja aikaa ,tuleppas taas kerholle klo 18.00. Michelin renkaitten Moottoripyörärengaspiällikkö tulleepi pitämään "rengas-illan" .Siltä voep suaha salattua tietoo .ainakiin misukoista
-
Moi, Koetin katsoa mitä paineita valmistaja suosittelee. Ja pas... pelkkää myynti ja mainossivua pukkaa vaikka katsoin usealla haulla..
Eli osaavammat sanokaapas mitkä paineet näihin Ghezzissä alla oleviin: Bridgestone S20 etu 120 ja taka 160 leveät, profiilit taisi olla 60 (laitatin paineet renkaan vaihdon yhteydessä muistaakseni V11 manuaalin mukaan ja olivat ihmeen alhaiset,,)
Se on tiedossa että rata-ajossa käyttävät matalampia paineita..joten voiko paineita muuttamaalla (esim jos on pidempi reissu tylsiä motareita tai tasasen satasen ajoa tms. tiedossa) säästellä oleellisesti renkaita?
Renkaan kupeessahan on joku suuntaa-antava lukema. Itse laittaisin jotain 2.8 taakse. Se ylipainekaan ei kuitenkaan hirveästi paranna sen renkaan ominaisuuksia. Varsinkin näin kevätliukkailla asfalteilla on ihan hyvä käyttää jotain lähempänä ratapaineita, kuin liian kovia. Eteen laitat sen verran, että tuntuu hyvältä ajossa. Aloitat vaikka 2.6:sta. Rouvan ex-Kawa oli mahdoton ajettava alle 2.5 paineilla edessä. Tenniskyynärpää oli tosiasia pikkuajossa. Painetta lisää ja ajo terävöityi sekä keveni. Korostuu leveämmillä eturenkailla tuo piirre.
-
Mitkä paineet näihin Ghezzissä
Lie näissä erikoispyörissä vähän eri juttu? Kysy samalla kun kysyt onko ecun karttoihin tullut päivitystä? Laitan kuvan (valitettava suttuinen) tästä esimerkistä mitä itse tarkoitin. Alkuperäinen käyttöohjekirja/renkaan valmistajan suositus: Etu 2,2/2,5 - taka 2,4/2,9.
-
Ja muistakaa se mitä Michelin-ukko kertoi Joutsan Italomeetingissä siitä että pienestä ylipaineesta ei ole mitään vaaraa mutta alapaineisella renkaalla tulee ongelmia. Eli jos ei tiedä tarkalleen mitä luttanaan renkaaseen pitää laittaa niin varmuudeksi voi tuupata hieman enemmän kuin olla "varovainen" paineen suhteen. Vasta usean baarin ylipaine ajossa saattaa vaurioittaa rengasta mutta jo puolen baaria liian pieni paine suositellusta voi tuottaa ainakin nopeaa kulumista ja ohjausongelmia. Eli jos ei tiedä niin ilmaa hieman enemmän (kaikki renkaat kestävät kolme baaria vaurioitumatta) ja sitten kun on tilaisuus niin kaivaa tiedot esille. Monissa pyörissä rengaspaineet on laitettu tarralla runkoputkeen näkyviin kun satulan nostaa ylös. Tai tankin päälle ihan näkyviin. Ja jos ei ole niin voi tehdä sellaisen lapun vastaisen varalle. Itse ajelen yleensä matka-ajot pari baarin kymmenystä korkeammilla paineilla kuin mitä on suositus. Renkaat ovat kestäneet siten varsin pitkään. Nykyrenkaissa kun ei profiilisuhde muutu juurikaan ylimääräisen paineen johdosta mutta toiseen suuntaan kyllä.
-
Kiitos vastauksista. Näkyy menneen suht oikein..
Renkaiden vaihtaja ihmetteli useaan kertaan mielestään normaalia matalampia paineita jotka hänelle sanoin. (olin katsonut ne muistaakseni V11 manuaalista,, taisi olla jotain 2.4 edessä ja 2.6 takana). Renkaiden vaihtaja puhui että useimmat ilmoittaa haluamikseen paineeksi ainakin taakse 3.
(en hoksannut katsoa renkaan kyljistä suurennuslasilla, vai olikohan se niin että katsoin mutta olisi pitänyt muunnella yksiköitä?)
Minulla on kylmästä kelistä n. 700 km kokemus: ainakin ajolleen vaikuttivat hyvältä.
Komppaan tuota Matin ideaa että ehkä matka-ajoon voi kokeilla hieman lisätä.
(vaikka tosin G-B ssä ei ole matka-ajossa lisäpainoa kuten ns. matkapyörissä useimmiten on).
Kiitos Harri kutsusta..ilmoittelen jos vaikka poikkean.
-
Taitaapi olla kumien kupeissa psi:nä yksiköt.
-
On se vaan kumma että kaikenlaisia vanhentuneita mittayksiköitä pitää vieläkin maailman laahata mukanaan. Amerikkalaisten ja maailmanvaltabrittien kotkotuksia. Siinä suhteessa olisi saksalaiset saaneet voittaa.
Tässä yksi muuntokone: http://www.convertworld.com/fi/paine/
Pyöräsi kun on sporttinen niin siinä on ajateltu enemmän ns ratapaineita. Jos niillä ajelet niin pitoa kyllä on mutta renkaat katoaa alta rivakkaan. Korkeammalla paineella pääset matka-ajossa halvempia kilometrejä muutenkin kun vierintävastus pienenee. Eikä maantiellä taida päästä muutenkaan sellaisiin suorituksiin kuin radalla. Lisäksi kun välttää rajuja kiihdytyksiä pyörä pystyasennossa niin ei kulu keskelle rengasta suoraa aluetta. Kiihdytä kaarteessa kun olet vielä reilusti kallellaan niin vain sivut kuluvat ja niitä on kaksi kun keskikohtia on vain yksi. Samalla tuntuu miehekkäälle kun takakumi antaa kaarteesta ulos tullessa pientä palautetta...
-
. Lisäksi kun välttää rajuja kiihdytyksiä pyörä pystyasennossa niin ei kulu keskelle rengasta suoraa aluetta. Kiihdytä kaarteessa kun olet vielä reilusti kallellaan niin vain sivut kuluvat ja niitä on kaksi kun keskikohtia on vain yksi. Samalla tuntuu miehekkäälle kun takakumi antaa kaarteesta ulos tullessa pientä palautetta...
Tämähän oli vitsi, eikö?
-
On se vaan kumma että kaikenlaisia vanhentuneita mittayksiköitä pitää vieläkin maailman laahata mukanaan. Amerikkalaisten ja maailmanvaltabrittien kotkotuksia. Siinä suhteessa olisi saksalaiset saaneet voittaa.
USA:ssa tunnetaan hyvin vain yksi SI-järjestelmän mukainen mitta. Se on 9 mm, ja se on tuttu käsiaseista.
-
Joo pienessä sladissa koko ajan :D niin ei kulu keskeltä, Ja pitää katsoa että on mutkia sama määrä molempiin suuntiin? ;)
Tuosta rata ajosta ei ole kokemusta kuin muutamia kertoja omilla ja koeajo katupyörillä. (joitakin kertoja kokeilin rataa aikoinaan ilmajäähdytteisillä tuotanto kisajammuilla silloin kun niitä harrastin..ei taida olla minusta..paras kun vaan kadulla kurvailen. )
Vilkaisin renkaan kylkiä illalla. Taakse on präntättynä Max load 325 kg (716 LBS) AT 290 kPa (42 PSI) Cold
etummaisessa kilot 218 kg paineet samat.
Eikös se tee noin 2.9 noilla meidän mittareilla? eli enemmän kuin mistä aiemmin puhuttiin.
No jokatapauksessa luulen että nuo laittamani 2.4 ja 2.6 ovat aika kohdillaan ja saattaa olla että testaan erilaisia paineita.
Nyt ei muuta kuin lämpimämpiä ja pitävempiä kelejä odotellessa muita pyöriä kuntoon! (tänään otan savut SS 900 sta!)
-
(tänään otan savut SS 900 sta!)
Saatko kuva- ja ääninäytettä esim Youtubeen? On nimittäin yksi parhaista moottoripyörän käyntiäänistä tuossa pelissä.
-
Joo pienessä sladissa koko ajan :D niin ei kulu keskeltä, Ja pitää katsoa että on mutkia sama määrä molempiin suuntiin? ;)
Tuosta rata ajosta ei ole kokemusta kuin muutamia kertoja omilla ja koeajo katupyörillä. (joitakin kertoja kokeilin rataa aikoinaan ilmajäähdytteisillä tuotanto kisajammuilla silloin kun niitä harrastin..ei taida olla minusta..paras kun vaan kadulla kurvailen. )
Vilkaisin renkaan kylkiä illalla. Taakse on präntättynä Max load 325 kg (716 LBS) AT 290 kPa (42 PSI) Cold
etummaisessa kilot 218 kg paineet samat.
Eikös se tee noin 2.9 noilla meidän mittareilla? eli enemmän kuin mistä aiemmin puhuttiin.
No jokatapauksessa luulen että nuo laittamani 2.4 ja 2.6 ovat aika kohdillaan ja saattaa olla että testaan erilaisia paineita.
Nyt ei muuta kuin lämpimämpiä ja pitävempiä kelejä odotellessa muita pyöriä kuntoon! (tänään otan savut SS 900 sta!)
Varmaan tuollainen vajaa kolme on iha ok kesäkelille. Kuumalla kelillä vähän vähemmänkin.
-
On se vaan kumma että kaikenlaisia vanhentuneita mittayksiköitä pitää vieläkin maailman laahata mukanaan. Amerikkalaisten ja maailmanvaltabrittien kotkotuksia. Siinä suhteessa olisi saksalaiset saaneet voittaa.
USA:ssa tunnetaan hyvin vain yksi SI-järjestelmän mukainen mitta. Se on 9 mm, ja se on tuttu käsiaseista.
Jossain tuohon viitataan sanomalla 9mm parabellum, one size fits all...
-
Sen verran jo ollaan sivussa otsikosta että laitanpa tähän pari keväistä havaintoa. Teissä, jopa yksi- ja kaksinumeroisissa on julkeita kulumisuria jotka voivat vaikuttaa pyörän ajettavuuteen merkittävästi. Saati että niihin kertyy vettä jos tulee sade. Toinen seikka näissä raiteissa on todella karhea pinta. Se siliää vasta kun kesärenkaat jyräävät sitä tasaisemmaksi samalla kun asfaltin pinta lämpenee auringon vaikutuksesta. Renkaiden kulutus on huipussaan kun näillä keleillä kumikin on vielä kovaa. Tarvitaan muutama hellepäivä että pinta siliäisi. Lisäksi karkea pinta on liukkaampaa kuin tasainen asfaltti koska se röpeliäisyys muodostuu kokonaan kivestä eikä sidemateriaalista asfalttipiestä. Myös katupöly on vahingollista, erityisesti taajamissa ruuhka-aikaan. Kannattaa siis hieman valikoida ajoajankohtaakin. Maaseudulla taasen on maa-aineksia tiellä. Ei ole vaikea ymmärtää miksi kansa ostaa Bemarin Gessuja ja vastaavia muita seikkailupyöriä jotka ovat armahtavaisempia kuljettajalle eivätkä hakkaa selkää ja ranteita hajalle kuin kovajousiset sportit.
-
Itsellä kun on ollut sekä "kovajousisia" sportteja (mm Centauro) ja massiivisia (Quota 1000) ja vähemmän massiivisia (NTX750 ja 650TT) katuenduroita on niillä huonopintaisella tiellä nopeassa ajossa eroa kuin yöllä ja päivällä. Siinä missä sportilla onnistuu kiertämään isommat kuopat ja patit niin isolla endurolla ajaessa niihin ei tarvitse juurikaan huomiota käyttää: kyllä jousitus "imee" epätasaisuudet melko jyrkässäkin kallistuskulmassa kun enempi katupyörä on irti tien pinnasta. Joka ei ole isolla endurolla ajanut niin ei helposti usko todeksi mutta näin on. Tosin millään Varaderolla ei kannata yrittää. Se on vain katuenduron näköinen mutta ei kuitenkaan toimi niin.
-
Noissa vanhamaikaisissa enduroissa vannekokokin auttaa. Iso etunen syö ihan erilailla mobttuja kuin 16-18" vanne.