Gruppo MOTO GUZZI Finlandia Foorum
Yleinen keskustelu => Asiaa ja asian vierestä => Aiheen aloitti: Willberg83 - Tammikuu 09, 2014, 08:10:19 ap
-
Olen siitä lähtien kun kortin ajoin ajanut suzukin nakuilla, tällä hetkellä tallissa Bandit 1250A.
Siitä lähtien kun näin ensimmäisen kuvan Bellagiosta päästin että tuollaisen mä haluan. Niitä vaan ei tunnu ihan hirveesti olevan käytettynä tarjolla. Ja koska myöhemmin tänä vuonna häät johon kaikki ylimääräinen raha menee tässä vaiheessa niin en pysty uuttakaan ostamaan tai perustelemaan kotona hallitukselle.
Nyt kuitenkin innostuin talven aikana myös Sport 1200. Siinäkin ulkonäkö ja äänimaailma natsaa. Tiedän että on Bellagiota kalliimpi mutta näitä näyttäisi kuitenkin olevan käytettynäkin myynnissä.
Ei ole kokemusta kummastakaan mutta tiedän kuitenkin sen että seuraava pyörä jonka talliin kärrään on Guzzi. En vaan tiedä vielä kumpi näistä kahdesta.
-
Näin äkkipäätään tuntuisi Sportti olevan lähempänä totuttua. Niitä näyttäisi löytyvän " kohtuurahalla ".
-
Jos jätät Suitsan varapyöräksi, niin sitten Bellagio.
-
Nämähän on makuasioita, mutta pyri koeajolle kummallakin. On niin erilaisia mopoja.
Omaan käteen tuo Bellagio olisi parempi. Ketterämpi ja terhakampi kuin Sport. Vaikka numerot sanovat muuta. Ja minun silmään huomattavasti paremman näköinen.
-
Suzze menee valitettavasti joko vaihdossa ellen sitten saa sitä myytyä itse ennenkuin Guzzi pöpö vie vallan. Ei ole tarvetta kahdelle isolle pyörälle. Ostin isomman Banditin aikoinaan siinä toivossa että olisin voinnut reissata paljon kesäisin mutta elämä olikin toista mieltä enkä ole enään pariin vuoteen ajanut kuinm päiväreissuja johon Bellagio riittäisi.
Näistä kahdesta ehkä tuo Bellagio tosiaan lämmittää ulkonäöllisesti hivenen enemmän mutta niin myös Sportti.
Mites noiden äänimailma eroaa tai eroaako ollenkaan? Suzzessa minulla on GPR mökäputki mutta Guzzin meinasin pitää ihan vakiona (näin ainakin toivon). Ja onko mielipiteitä Sportista että V2/V4/V8? Olen pikaiseen lukenu että hiukan eri käyrät noissa on mutta onko niissä sitten ajossa mitään suurempaa vaikutusta?
Kiitos kaikista vastauksista!!
-
Omaan silmään Bellagio ja Sport on vähän eri tyylisiä pyöriä ja toisaalta jos Sporttia harkitsee, ei kannata unohtaa myöskään Brevaa. Konetta lukuunottamatta kun on melkein sama pyörä, Sportin etukatteen kun iskee Brevaan, ovat kuin kaksi marjaa. Itse asiassa alkujaan tuota Sporttia myytiinkin Breva 1200 Sporttina joillain markkina-alueilla. Pieniä eroja toki siellä täällä, mittaristo jne, mutta lähempänä toisiaan ehdottomasti kuin Bellagio ja Sport ;)
-
Guzzia, ainakin harvinaisempaa mallia (= muuta kuin Californiaa), hankkiessa kannattaa aina vilkaista myös ulkomaiden tarjonta, varsinkin Saksan. Valikoima on paljon runsaampi ja järjellisestä hintatasosta saa paremman kuvan. Esimerkiksi Mobile.de:ssä on tällä hetkellä myynnissä puolensataa Bellagiota ja suunnilleen saman verran Sportteja.
Tuntuvat muuten Bellagiot saksanmaalla pitävän hintansa todella hyvin, käytetyistä huudetaan samaa tai jopa enemmän kuin Sporteista/Grisoista.
-
Ja onko mielipiteitä Sportista että V2/V4/V8?
Kaikki ne on V2 ;D Toiset on vaan 2V kansilla ja toisissa on 4 reikää/ kansi. 4V/8V on sama pyörä, Mandellossa vaan eivät aluksi osanneet päättää miten nuo mallinimet pitäisi olla.
Jos mä saisin pyörän valita niin se olisi Bellagio tuolla 1200 4v koneella. Olisi nätti ja kulkisikin mukavasti. (Mitähän varten ne ei vieläkään tuota risteytystä ole tehneet... ??? )
-
Näkyy Heinolla vielä olevan Sportti kaupan. http://www.rmheino.fi/pages.php?pages_id=132
Siinä ei ole muuta vikaa kun että moottorinohjaus on päivittämättä. Sen takia edellinen omistaja luopui siitä kun ei kulkenut niin kuin oli odotukset.
Ikkalalla lienee siihen sopiva päivitys, vai? Mullakin taitaa jossain olla tehtaan uusin päivitys jemmassa.
-
Juu
Italiassa hieman edullisimmat Bellagiot.. Vanhempia saa n. 5000 € hintaan.
Tosin Tullin tilastoja katsellessa tuonteja en löytänyt. Vaikea Bellagio veron määrää arvioida...
En koskaan ole ajanut... ja saattaa että kiinnostus katoaa, jos ei ole ketterä ja kevyt / matala.
Tehot varmaan riittäisi minulle. Olihan tällä jollain sivulla 10 hv saa kohtalaisen helposti lisää.
Pitää jolloinkin sitten " eläkkeellä" käydä kokeilemassa... jossain.
MR
-
Näkyy Heinolla vielä olevan Sportti kaupan. http://www.rmheino.fi/pages.php?pages_id=132
Siinä ei ole muuta vikaa kun että moottorinohjaus on päivittämättä. Sen takia edellinen omistaja luopui siitä kun ei kulkenut niin kuin oli odotukset.
Ikkalalla lienee siihen sopiva päivitys, vai? Mullakin taitaa jossain olla tehtaan uusin päivitys jemmassa.
Tallella on. 2012 mallin sport corsan ohjelmahan se on. Sen uudempaa ei taida olla. Latasin omaanikin ihan sellaisenaan. Pitää sitä toki enskesä säätää ;)
-
Bellagio (Luxury) täälläkin himottanut jo pari vuotta ja mobile.de stä olen niitä aika ajoin katsellut.
-09-10 tuontivero mennee jonnekin 1500-2000 paikkeille (km lukemalla ei näytä juuri olevan väliä).
Hankinta on kuitenkin "priorisoitu" taka-alalle, kun tuo perhe syö kaiken kuorman ::) .
Niinpä olen itselleni perustellut, kuinka hyvä ja luotettava tämä nykyinen Nevadani on.
Se riittää kaupunkiajossani ja kuluttaa vain 4 litraa/100km, kun Bellagio on "puolet" janoisempi :o .
Joo...ja tiedän, tiedän..., ettei tämä itsensä moisella huijaaminen enää montaa kesää mene umpiluuhun ;D
-
On ainakin yks vikaa lisää kun katsoo kuvista Heinon käyt. Sport 1200. Rek.-kyltin yläpuolella on jotain. Tarviiko vaihtaa osia tai muuten korjaa, mitä on tapahtunut liikenteessä?
Kyllä firma varmasti laittaa näin uusi mpyörä kuntoon ennenkuin myy uudelle omistajalle.
-
Kylmää ja muuten huonot mp-kelit mutta tänään katsoin Yarden Oy,n käyt. mpyörien listalta , siellä Musta Sport ei ole nyt mukana. Ehkä myyty /vaihdettu?
Tänäänkin puh.soitto Bike W nimiselle firman mp-myyjille, mutta ei sopinut kaupat 1200- kardaanipyörälle- kun meinasin vaihtaa nuoremmalle väh. ajetulle japsimp. ....Aika hyvä valikoima - yli 300 mp. siellä.
Mutta Guzzini en halua myydä. ::)
-
Kävin tossa toissapäivänä Espoon Heinolla vähän utelemassa mitä Guzzeja tulee koeajoon ja koska mutta eivät vielä osanneet sano mitään. Oon ite kans katsonut saksan ja italian markkinoita mutta en vaan tiedä jaksanko sitä rumbaa...
Luotan siihen että löydän täältä Suomesta joko Bellagion tai Sportin sitten aikanaan. Mitä nopeemmin sen parempi sillä tätä on odotettu jo monta vuotta.
-
Käytetyn Bellagion löytäminen Suomesta voi olla haastavaa, niitä ei täällä montaa ole ylipäänsä.
-
Bellagiota (tai sellaisen tilaamista) kannattaa ehkä kysellä myös tuontia harjoittavista liikkeistä.
Tallinnassa BikePoint (http://www.bikepoint.ee/?id=mootoripyorat) palvelee Suomeksi ja myy Italialaisia ja Saksalaisia.
Toinen, jota itse seurailen on Mika Hallikaisen Mimoto ky (http://www.mimoto.fi/html/0201_var.htm) Imatralla.
-
Hamusen Mikko Tampereella auttaa myös kuumeeseen, jos käytetty Bellagio kelpaa. Etsii tarvittaessa tai hakee jo hyväksi havaitun. Googleta em. nimellä.
Jouko
-
Veljellä on pari Hamusen tuomaa pyörää. Muistelen vain Mikon jo muutama vuosi sitten puhuneen jäävänsä sivuun pyöräntuonnista. Alkaa kuitenkin olemaan ikää herralla.
On muuten hyvä asiakaspalvelu Hamusella; soittelee aika ajoin asiakkailleen, kuin kavereilleen. Kyselee kuulumiset ja mahdolliset osa- ja pyörätarpeet.
-
Saattaisin Bellagiosta luopua, jos kiinnostaa. Kun ei vaimoa viitsi vaihtaa niin pyörää voi aina silloin tällöin :-X
Voidaan keväällä hieroa kauppaa tarvittaessa.
-
Saattaisin Bellagiosta luopua, jos kiinnostaa. Kun ei vaimoa viitsi vaihtaa niin pyörää voi aina silloin tällöin :-X
Voidaan keväällä hieroa kauppaa tarvittaessa.
Todellakin kiinnostaa. ;D Yritän tässä parhaillaan kaupata omaa (Bandit GSF1250A) pois (josta myös seuraavan rahoitus on kiinni) mutta voipi olla näin talvella vähän haastavaa. :o
Mihin meinasit vaihtaa?
Olisko jotain lisätietoa vielä heittää pyörästä? vm, kilometrit ym.?
Mutta siis todellakin kiinnostaa.
-
Bellagiota ( harmaa / valkoista ) kun ei ole näkynyt myynnissä... joten.
Olen tässä katsellut ajankuluksi lähiseudun Guzzeja.. Ylivieskassa on Aluminium vm 2005.
Ei mikään kukkanen... mutta kuitenkin. Pumppu on jo tankin sisällä ja keskiseisontatukea ei ole.
Eräs asia ihmetytti... mailimittari ???
Onko kyseisessä mallissa ollut sellainen ?
Onko hydr. ventiilisäätö ( kun manualia ei ollut ) ja huomaako jostain ulkoisesta muodoista tms. ?
PERSJALAKANEN ;D
-
-03 ja -04 Alumiineissä on hydraulit. Ulos ei pitäisi näkyä, kuin tarrasta mopon kupeessa. "Idraulico" tms.
Pelkkä mailimittari pitäisi olla vain mailimaihin viedyissä; mittari vaihtunut matkalla tai jälkituotu esim. Englannista..?
-
Olisiko tuosta listasta apua, Alumiiniun tosin siitä puuttuu mutta käsittääkseni myös niissä hydroventtiilejä. Itselläni on Titaniumiin laitettu päivitysosat Piikkiössä.
-
Ylivieskan Aluminium on allekirjoittaneen entinen. Ostin sen virolaiselta lääkäriltä, joka kulki pyörällä viikot Suomessa töissä. Pyörän valmistusvuosi on 2002, eli ei ole hydroventtiilit.
Ensirekisteröity Saksaan 2005, sen jälkeen tuotu jossain vaiheessa Viroon, jossa lekuri oli muistaakseni kolmas omistaja. Toin Suomeen syksyllä 2010, ajoin kesän 2011 aikana n. 5500km ja myin keväällä 2012 eteenpäin, kun sorateiden kutsu vei voiton. Tilalle tuli siis Quota. Oliskohan Aluminium alunperin britti/jenkkivientiin tehty, mutta jäänyt tehtaalle ja dumpattu Saksaan. Tai jotain.
Asukkaan Pena Pattijoelta kävi pyörän läpi 2011 keväällä. Kesän aikana ei murheita ja minulta pyörä lähti ainakin mainiossa kunnossa. Huoltovihko ja korjausoppaat lähti mukana, mutta kävin liikkeessä kerran potkiskelemassa renkaita ja kun noita aiemmin mainittuja kyselin, ei niitä löytynyt. Uusi omistaja ei tonnia ajanut mittariin, kunnes laittoi pyörän autoliikkeeseen Kokkolaan, josta mennyt siis Ylivieskaan liikkeeseen.
Hinnasta en kommentoi muuta, kuin että näyttää arvo nousseen matkalla... Tosin on sitä liikkeen alkuperäistä hintaa jo laskettu roimasti, kun ei kaupaksi käynyt.
-
Liikkuva luonne.. Ei kuitenkaan huono vaihtoehto jos hinta tulee kohilleen
Mr
-
Joku mainitsi lottovoittoihannepyörän konseptista. Itselle iso Griso tai jopa Mgs olisi sellainen, mutta alkuperäiseen aiheeseen liittyen; Bellagio on sellainen pyörä joka minulla todennäköisesti vielä joakus on. Se on kuitenkin pyörä, jollainen Cali minun mielestäni pitäisi olla. Voisin jopa omasta Californiasta luopua Bellagiota vastaan. Onneksi rahatilanne suojelee tältä vaihtomahdollisuudelta..
-
Tuollainen, kuin www.automobile.fi Nivalassa tuo myös pyöriä sekä Euroopasta, että USAsta.
Toimitukset Euroopasta viikottain. ... Toimitamme myös itse löytämäsi autot, moottoripyörät ym. ajoneuvot.
-
http://www.nettimoto.com/moto-guzzi/bellagio/1635248
-
Kelpais. Vaikkakin mustana minun mutta mieleen enempi parempi.
-
Olis toi harmaa/valkoinen just omaan mieleen.... huokaus :-\
-
Tuskaa on pysyä nahoissa, kun tuota valko/hopeaa Bellagiota niin halajaisi :o
Taas "jumppasin kaikki" mitä jos, voisko jotenkin, jne jne, mutta... ???
Nyt ei vaan pysty (taloprojektin ollessa maalisuoralla) millään kykenemään :'(
-
Ja mp,iä oli 32 kpl. Ja huomaan km-mittarit valmiiksi ruuvattu? :-\
-
Ehkä niinkin, mutta Bellagiolle ilmoitetun yhden omistajan tapauksessa aika helppoa tarkistaa ja siihen luulisi myös huoltokirjan löytyvän.
Onko muuten uudempien digimittaristen Guzzien mittarilukema helppoakin muuttaa ?
-
On helppoa.
Uusi mittaristo ei ole kovinkaan kallis.
Itselle vaihdettiin hirvikolarin seurauksena ja 40.000 km haihtui pois näppärästi. (olin viemässä pyörää 40.000 km huoltoon kun hirviö tuli tielle)
Nyt vain laskemaan ajetut kilometrit vs vaihtoarvo ja jos tulos on positiivinen eikun mittarikauppaan. Ja kai siitä vanhasta ehjästä mittarista saa jotakin myydessä....
-
Eli kilometrilukema muuttuu mittarin vaihdolla, mutta ei pelkällä tietokone ropeloinnilla.
Näkyykö silti diagnostiikan kautta esim. eculla todelliset ajokilometrit, kuten joissain autoissa ?
Ja tästäpä herää tietysti heti jatkokysymys, että voiko Bellagioon myös helpolla vaihtaa Stelvion mittarin (http://www.ridermagazine.com/wp-content/uploads/2008/09/2009-Moto-Guzzi-Stelvio-Motorcycle-Test-Ash-041-300x241.jpg),
jossa analogisen matkanopeuden sijaan olisi sporttisempi kieppimittari ?
-
Kyllä sen digimittarin lukeman voi muuttaa. Saksassa on paljon toimijoita (yksityisiä), jotka muuttelevat numeroita asiakkaan maun mukaan.
-
Ok. Ja tokihan myös Suomesta ostettavassa pyörässä on muunnettu km-lukema mahdollinen.
Mitä muuten noihin tuontipyöriin tulee, niin minulla on omista Saksasta tuoduista vain hyvää kokemusta.
BMW F650GS -95 oli vuonna 2003, kuin uusi 22tkm ajettuna ja K1200RS -99 samaten v.2005 30tkm ajettuna.
RS:n mukana tuli vielä paksu nippu huolto-/katsastus papereita. Siellä esim ohjaustangon vaihtaminen oli vaatinut muutoskatsastuksen. Molemmissa oli myös laukkusarjat ja nekin uudenveroisessa kunnossa.
Semmoinen kuva noista jäi, että edullisen pyörän ja varusteiden omistajilla on riittänyt rahaa myös huoltoon ja ylläpitoon.
Myyjäliikkeen (Dellmoto.de (http://home.mobile.de/DELLMOTO#des_190207965)) palvelukin saa minulta kiitosta.
Kaupat tein silti turvallisesti välimiehen avulla siten, että lopullisen päätöksen kaupasta sain tehdä Suomessa pyörän nähtyäni ja tarkistettuani. RS:n hain -15 pakkasessa, joten koeajo ei olisi ollut kovin turvallista.
Tallinnasta kävisin itse hakemassa, mutta kun nyt ei ..., niin ei.
-
Se on noissa ulkomailta ostetuissa pyörissä muistettava, että vakuutus- ja verotuskäytännöt vaihtelevat ja ei ole erikoista että samalla kaverilla on useampikin pyörä. Ja harva ihminen voi ajaa useammalla pyörällä kerrallaan. Eihän ne kilometrit silloin mittariin tartu.
-
Joustavampi MP vakuutus Suomeenkin tarvittaisiin. Varsinkin MP kauppiaiden kannattaisi mielestäni painostaa vakuutusyhtiöitä tällaiseen, koska takavuosien mp-buumin jälkeen seisoo varastoissa paljon käytettyjä pyöriä vailla uutta omistajaa/kuljettajaa.
Niukkuuden jakamisen sijaan tulisi satsata runsauden suosimiseen. Kaikille aktiivisille harrastajille yhden pyörän sijaan monta mahdollisuutta eri käyttötarkoituksiin (custom, enska, sivari, rata, touring).
Esim. 1,5 kertainen maksu kalleimman pyörän (-bonus %) mukaan ja yksi siirrettävä kilpi saman omistajan useampaan (max 5?) pyörään tai helpommin internetin kautta tehtävä on-line ilmoitus kulloinkin ajossa olevasta mp:stä.
On-line voisi mahdollistaa kahdenkin pyörän samanaikaisen käytön - lisäveloituksesta tietenkin.
Liikkeillähän on jo olemassa vastaava vakuutus varastovakuutuksen nimellä, johon tehdän koeajovakuutus erillisellä kuittiviholla, josta jää kuljettajalle ja liikkeelle omat kappaleensa.
Uudistus siis vain siirtäisi käytännön yksityisasiakkaille ja valvonnassa käytettäisiin internetin on-line pohjaa.
Oman näkemykseni mukaan tämä "ryhmävakuutus" hyödyttäisi sekä vakuutusyhtiötä, että harrastajaa ja ennenkaikkea koko kaupallista mp-alaa nopeampana varastokiertona sekä lisääntyvänä tarvike ja varaosamyyntinä.
-
Online on jo olemassa.
-
Missä online toimii ?
Itse en ole törmännyt mahdollisuuteen ajella eri pyörillä päivä tai viikko kerrallaan.
Vuosikymmeniä vanha "seisonta-ajan tulee olla vähintään 30 vrk" sääntö on se pullonkaula.
Online pitäisi olla helppo kuin verkkopankki ja huomioida seisonta-aika sekä bonukset.
-
Trafi
-
Lueskele tältä samaiselta palstata esim Motomatin tapa ajella useammalla eri motolla. Ei tarvitse sen kauempaa tietoa hakea. Hakusana "vakuutus" tonne yläreunaan oikealle suurennuslasin viereen varmasti tuottaa tulosta.
-
Onnistui huonosti tänään se haku !
-
Kyllä sen digimittarin lukeman voi muuttaa. Saksassa on paljon toimijoita (yksityisiä), jotka muuttelevat numeroita asiakkaan maun mukaan.
Saksassa on jo jonkin aikaa km-lukeman muuttaminen ollut rikollista, aikaisemmin ei ollut.
Suomessa ei ole - paitsi petostarkoituksessa, mutta eihän Suomessa sellaista tarkoitusta ole kenelläkään, eihän.
-
Eli sillä tavalla, että ottaa koko vakuutuksen aina erikseen vain niiksi päiviksi kun pyörällä ajaa ?
Ei kovin vaivatonta kuitenkaan käytännössä, kun tietää että yhtiöiden laskutukset menee jo pienistä muutoksista ihan sekaisin ja bonusten kanssa sitä selvittämistä on vielä lisää.
Jos haluaa oikein kikkailemaan ryhtyä, niin ajaa seisontavakuutetuilla ja pitää aina valmiiksi täytettyä kauppakirjaa mukana. Tilanteen vaatiessa täyttää ainoan puuttuvan tiedon eli sen "eilisen ostopäivän".
Mutta mielummin simppeli ryhmävakuutus, joka huomioi bonukset ja online käyttöilmoitukset.
-
http://www.nettimoto.com/moto-guzzi/sport/1627927
Onko tästä mitään mielipiteitä? Kolahtaa väkisinkin korvaan tuo "vakuutusyhtiön lunastama" (mitä pyörälle on tapahtunut että oli kannattavampaa lunastaa kuin korjata). Sekin häiritsee että tuo on ollut alle markkinahinnan myynnissä jo vuoden eikä ole mennyt kaupan. Eli paljon tuossa epäilyttää mutta paljon siinä houkuttelis...
-
Runsaanpuoleiset pintanirhamatkin lunastukseen riittävät, kun tilalle laitetaan uutta eikä vanhoja korjata. Ostotyö maksaa sekin aina ja varsinki vakuutusyhtiölle tehtynä.
-
Jos mahdollista ja tarpeeksi kiinnostaa niin voi yrittää jäljittää edellisen omistajan, jolta vak.yhtiö on sen lunastanut. Luulisi olevan tiedossa nykyiselläkin omistajalla.
On tuonne myyntipalstallekin ilmestynyt V11 Sport Naked.
-
http://www.nettimoto.com/moto-guzzi/sport/1627927
Onko tästä mitään mielipiteitä? Kolahtaa väkisinkin korvaan tuo "vakuutusyhtiön lunastama" (mitä pyörälle on tapahtunut että oli kannattavampaa lunastaa kuin korjata). Sekin häiritsee että tuo on ollut alle markkinahinnan myynnissä jo vuoden eikä ole mennyt kaupan. Eli paljon tuossa epäilyttää mutta paljon siinä houkuttelis...
Olen käynyt pyörää katsomassa (en ostotarkoituksessa, vain mielenkiinnosta ääniä kuuntelemassa, renkaita potkimassa ja mopojuttuja vaihtamassa), ja siisti on peli. Käsittääkseni lunastus on johtunut nimenomaan sopivasti kalliisiin kohtiin osuneista nirhaumista, jotka nyt vaihdettu/laitettu nykyisen omistajan toimesta. Omistajalla löytyy sen verran kokemusta, mielenkiintoa ja taustaa kaksipyöräisistä ja vehkeitten laittamisesta, että en epäile vaadittujen korjausten aiheuttaneen suurempia ongelmia. Mutta tarkempi kuntohan selviää, kun käy katsomassa.
-
Vankka työntötanko-sportti näyttää olevan.
Vakuutustarkastajasta kiinni kuinka helposti menee lunastukseen.
Kaaduttua pyörää, jos on AVK:n kautta käynyt, seuraa yleensä rungon suoruuden tarkastusvaatimus. Jos runko on suora ja siitä on todistus niin asia on ok. Mutta on olemassa poikkeus ja olen itse sellainen nähnyt: Runko suora mutta siinä kohtaa missä etuteleskoopit, ensin ohjausrajoittimen rikkouduttua, ovat päässeet lyömään runkoputkiin molemmin puolin samanlaiset kolhut eli klommot. Ne yläputket ovat ohuet seinämävahvuudeltaan ja menvät siksi helposti lyttyyn kun tulee napakka isku. Runko oli todettu siis suoraksi mutta siinä on silti pysyvä vika. Eli katsokaa, jos epäilette kaaduntaa, että ohjausrajoitin on tallessa ja jos ei ole onko ylärunkoputkien etuosassa klommoja. Grisossa kohta näkyy hyvin mutta Brevassa, Norgessa ja Sportissa on hieman katteita edessä. Ainakin yksi tällainen klommorunkoinen kiertää markkinoilla. Olen itse nähnyt ja omistaja myi pyörän, asiasta huomautettuni, seuraavalla viikolla pois.
Vakuutustarkastaja tekee kustannusarvion, usein pyöräkorjaamon tukemana, mitä kunnostus maksaisi ja voi tehdä pyörän omistajalle rahatarjouksen jolla vastuu pyörän kunnostamisesta kohdistuu omistajaan.
Toinen tapa on antaa korjaamon korjata vakuutusyhtiön laskuun ja omistaja saa korjatun pyörän käyttöönsä.
Kolmas tapa on että pyörä menee lunastukseen ja omistaja saa pyörän arvoa vastaavan korvauksen tai jos on uusarvovakuutus niin uuden pyörän arvon mukaisen korvauksen.
Jos pyörä on korjauskelpoinen niin AVK hoitaa sen markkinoinnin eteenpäin poistettuna liikenteestä. Tai jos on käynyt vielä pahemmin AVK myy sen osina.
-
Tuoreemmat pyörät menevät todella pienestä lunariin. Yleensä riittää naarmut tai pienet painaumat rungossa.
Matin esityksen lommolla ei ole mitään rakenteellista merkitystä. Jos siis runko on todettu suoraksi ja pyörä ei mene kylkimyyryä. Ohjausrajoittimet kannattaa muuten olla kunnossa. Lähinnä hitaassa nopeudessa tapahtuvaa manöveerausta varten; ei tule litistymisiä keulan ja mopon väliin, kolhuja pyörään tai vaijerit/johdot/yms eivät saa liiallista venytystä. Reilummassa ajossa mahdollisesti sattuva tank slapperikin on vähemmän vaarallinen, mitä vähemmän keulassa on kääntökulmaa. Mutta ko. vatkausilmiö on normaaliolosuhteissa harvinainen.
Muussa tapauksessa vakuutusyhtiön kautta takaisin liikenteeseen palaavia pyöriä on aika turha pelätä. Ihan Cowboy-meiningillä ei runkomitattavaa pyörää kilpiin takaisin saa. On aika turvallista ostaa moinen. Lähinnä jos jälleenmyyntiarvolla on merkitystä, niin se kyllä laskee.
-
Noh, päädyin nyt tuohon Sportiin. Jälleenmyyntiarvo, vaikkakin sinänsä tärkeä, saa tämän pyörän kohdalla olla sitten aikanaan mikä on. Sydän sanoo osta, osta..
Joten pääsen vihdoinkin, vuosien palloittelun jälkeen, aloittamaan kauden Guzzilla. :) Tästä tulee hyvää vuosi
-
Ja suuret kiitokset kaikille teille jotka olette vastanneet kysymyksiin!!
-
Onnea matkaan! Hyvä pyörä se on tuokin, varsinkin tuolla 1200 pannulla.
-
Tuskinpa otat takkiisi juuri mitään vaikkapa parin vuoden päästä. Vaikuttaa hyvältä ostokselta. Turvallisia kilometrejä.
-
Onnitukset uudestan sportahtavan perheenjäsenen johdosta.