Gruppo MOTO GUZZI Finlandia Foorum

Yleinen keskustelu => Tekniikkapalsta => Aiheen aloitti: lemppari - Lokakuu 02, 2013, 21:35:37 ip

Otsikko: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Lokakuu 02, 2013, 21:35:37 ip
Rosso Mandellon vaihdekoppa on viime aikoina hikoillut jonkin verran ja tiputellut pakoputken ristikolle sen verran, että kuumana vaihteistoöljy on haissut. Nyt kun otin vaihteiston irti kytkinrempan yhteydessä, ajattelin etsiä vuodon/hikoilun lähteen. No, selvää vuotokohtaa ei löydy, ilman pyörteily vauhdissa on levittänyt öljyn tasaiseksi filmiksi vaihdeboxin takaosan ympäri.

Hieman öljyä oli vaihteiston ulostulon akselin juuressa, toisaalta kesällä ajon jälkeen pohjapropun pintaan keräytyi selkeästi tippa öljyä. V11LeMans.com foorumilla taas on mainittu Guzzin käyttämän tiivistemokon kuivuvan ja murtuvan ajan kanssa, joten hikoilu voi olla peräisin mistä tahansa vaihteiston saumasta. Taitaa olla viisainta purkaa vaihteiston peräpää ja uusia tiivistemassat ja stefat, ennenkuin kokoan pyörän.
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: TimoEv - Lokakuu 03, 2013, 07:11:45 ap
Cali on ruvennut tiputtelemaan. Paikka on vaihteiston "takalaippa". Ei paljon, mutta kiusallinen vaiva.
Onko todella niin, että siellä ei ole tiivistettä vaan alunperin "tiivisteliimaa"?
Riittäiskös jokin tiivistemassa / liemi tuohon? Tiätystenkin pitää puhdistaa kunnolla koko sauma. Joskus oli kapillaarista tiivistenestettä nimeltään "Captain´s Crack", jolla tiivistettiin tutka-antennin heijastimien saumoja. Ilmeisesti hyvällä tuloksella, kun ei mitään asioista ole kuulunut.

Kun ei viitsi avata koko pyörää siksikään, kun tuo ei varsinaisesti ole vuoto. Ja toisaalta se edellyttäisi koko kapineen purkamista ja moottorin irroitusta yms. Enkä osaa tommosia hienomekaanisia töitä.
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: Ikkala - Lokakuu 03, 2013, 07:58:28 ap
Cali on ruvennut tiputtelemaan. Paikka on vaihteiston "takalaippa". Ei paljon, mutta kiusallinen vaiva.
Onko todella niin, että siellä ei ole tiivistettä vaan alunperin "tiivisteliimaa"?

Kyllä 5-vaihteisessa on normaali paperitiiviste. Tuossa vanhassa 6 vaihteisessa tiivisteliima.
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: TunturiTT - Lokakuu 03, 2013, 11:17:02 ap
Onhan niitä tiivisteen turvotus aineita kaupan. Onko jollain kokemusta? Itse kokeillut kumitiivisteille, mutten paperille.
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Lokakuu 03, 2013, 18:31:53 ip
Pähkäilin ensin vuodonkorjausaineen käyttöä, mutta koska V11:n vaihteiston liitospintojen välissä ei ole paperi- eikä kumitiivistettä, ei taida moisesta aineesta olla apua!
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: TunturiTT - Lokakuu 03, 2013, 19:10:53 ip
Lähinnä tuohon Timon Caliin tarkoitin.
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Lokakuu 23, 2013, 21:55:51 ip
No niin, tyypillinen Guzziremppa senkun pitenee. Kun avasin vaihteiston takakannen uudelleentiivistystä varten, vastaan tuli hajonnut laakerihäkki ja irtonaisia laakerirullia. Kytkinakselin takapään painelaakerin häkki oli palasina. Nyt on tietysti avattava koko loota jotta voi varmistua, onko metallia menny laatikon puolelle.

Yhden vaihdeakselin kaulusmutterin alla ei ollut ollenkaan lukitusprikkaa ja itse mutteri oli selvästi löysällä eli tarkastaa täytyy sekin akseli. Olipa toisaalta hyvä se vaihteiston hikoilu, muuten ei olisi tullut välttämättä avattua tota takalaippaa.....
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Lokakuu 27, 2013, 20:48:38 ip
Vaihteiston sivukansi avattu ja sisusta yllättävän tilavaksi todettu. Magneettipoimija mahtui oikein hyvin tekemään tehtävänsä, huomenna putsataan vielä muutama liitospinta ja jäädään odottamaan sitä uutta kytkimen työsylinterin painelaakeria.

Perävaihteen kopan tukilaakeri pitää vielä muistaa vaihtaa ja tietysti voidella murtonivelet kardaanista, mutta muu on jo -toivottavasti- selkeää kokoo-mistyötä. Tai niin, mittarikaukalo pitää vaihtaa, ja.........
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Huhtikuu 27, 2014, 17:03:34 ip
Luulin projektin olevan valmiin, pyörä on koottu viimeistä nippeliä myöten läjään ja tänään oli aika käynnistää se ja testata. Hyvin käynnistyi, eikun ykkönen pesään....menihän se melkoisella kolauksella ja hyvä oli, että puristin samalla varoiksi etujarrukahvaa koska takapyörä alkoi pyöriä heti vaihteen kytkeytyessä. Ei siis irrota kunnolla! Kyllä palkitsee ihmisen pojan se kun on pyörän osista koonnut ja heti tuolla tavalla kuittaa.

 Edelleen kytkinkahva tuntuu huomattavasti jäykemmältä kuin ennen remppaa, mutta kuvittelin sen johtuvan uusista kytkinjousista ja siitä etteivät kytkimen osat olleet vielä pesiytyneet kunnolla. Mahdollisia vikalähteitähän on monia, eikö edes koneen irtiotto ole niin vaikeaa, mutta ajattelin aloittaa kahvasta ja jatkaa siitä alaspäin.

Kytkimen vedellessä viimeisiään alkusyssyllä, epäilin huonoja kytkinnesteitä ja mahdollisesti järjestelmässä olevan ilmaa, joten vaihdoin nesteet ja ilmasin sen. Nyt kaffasta vedellessä etuveto tuntuu aika pitkältä, joten saattaapa olla syytä purkaa pääsylinteri ja tarkistaa kunto. Foorumeilla on ollut juttua poikenneista jousista pääsylinterissä, jolloin oireet ovat olleet vastaavat.

Seuraavaksi voisi vaikka epäillä kulunutta työntötankoa työsylinterin ja kytkimen keskikupin välillä. Remppaa tehdessä ei ollut noita tankoja kellään varastossa, joten laitoin vanhan paikalleen. Voi olla, että tangon pituus riitti kuluneilla kytkinlevyillä, mutta uusien kanssa ei.

En ihan hevillä enkä muullakaan populaarimusiikilla usko, että joku jousista olisi pois sovitteestaan, koska ensimmäisellä kokoamisella kävi juuri noin ja toisella kerralla tähystin huolella painelevyn keskireiästä ja työkalulla korjasin sen joka oli pois paikaltaan. Älkää vaan koskaan tehkö kytkinremppaa niin, että kone on rungossa paikallaan ja kytkimen joutuu kasaamaan pystyssä olevaan vauhtipyörään. En minäkään toiste. Varsinkaan kun ei ollut pyörän nostopöytää vaan piti istua/maata kurtussa rungon alla lattian tasalla.

 Kokkola kuittaa.
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Toukokuu 01, 2014, 11:34:41 ap
Tulin siihen tulokseen, että ainoa oikea tapa viettää vappua on autotallissa konetta irrottaen. Mylly nokalleen, kytkin purkuun vielä kerran ja tällä kertaa takaisin nippuun vaakasuorassa, niin ei tuu vaikeuksia jousien kanssa.
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Toukokuu 01, 2014, 21:13:06 ip
Mylly irti, nokilleen, kytkin irti ja paikalleen. sen osalta alles gut. Äidyinpä ilmaamaan kytkinnesteet ja piruuttani kokeilemaan kahvatuntumaa ja kas, edelleen erittäin jäykkä, eikä työntötangossa tuntunut pienintäkään liikettä. Taitaa olla se kuuluisa hydraulinen lukko!

Onneksi työsylinteri on V11:ssa niin helpossa paikassa. Eli eikun vaihteisto irti ja jatkoa seuraa......
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Toukokuu 04, 2014, 15:28:40 ip
Vanha käärmesormi onnistui irroittamaan työsylinterin apurungon tukiristikon takaa ja totesi, että mekaaninen toiminta kytkimen työntötangossa oli ok.
Kytkinnesteet pihalle ja kahvaa irrottamaan. Ja tietysti siinä yhteydessä putosi kahvan mikrokytkimen helmi. Vartti konttausta tallin lattialla ja se löytyi!

Nyt täytyy miettiä, onnistuuko pääsylinterin kunnostus korjaussarjalla vai satsaanko uuteen kahvakokonaisuuteen. Brembon PS12 kytkinkahvat ovat aika kiven alla, PS13 on useassa paikassa varastossa mutta Rosso Mandellossa on tietty juuri PS 12.
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Toukokuu 07, 2014, 08:23:15 ap
Koska todennäköisesti olisin kuitenkin raapinut sylinteriä tai hajoittanut sen muuten purkaessa, päätin tilata uuden. Työsylinteri vaihteiston takana myös vaihdettu. Vaihteistoa piti vivuta pari senttiä eteenpäin, että vanha mahtui ulos sovitteestaan tukirunkoristikon ja vaihteiston välistä. Kyllä vanha Tonti-runkoinen LM 1 on helppo nakki tähän spine frame V11 verrattuna!

Nyt eikun mylly paikoilleen, johdot ja letkut kii.
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: classic - Toukokuu 11, 2014, 09:32:50 ap
Koska todennäköisesti olisin kuitenkin raapinut sylinteriä tai hajoittanut sen muuten purkaessa, päätin tilata uuden. Työsylinteri vaihteiston takana myös vaihdettu. Vaihteistoa piti vivuta pari senttiä eteenpäin, että vanha mahtui ulos sovitteestaan tukirunkoristikon ja vaihteiston välistä. Kyllä vanha Tonti-runkoinen LM 1 on helppo nakki tähän spine frame V11 verrattuna!

Nyt eikun mylly paikoilleen, johdot ja letkut kii.

Kieltämättä se luulo että nämä hieman uudemmat Guzzit olisi helppoja tahi valmiiksi suunniteltuja taitaa olla ainakin joiltakin osin harhaluulo. Samassa ajassa mitä menee näiden kanssa ihmetellessä olisi jo entisöinyt kokonaisen perinteisen pyörän..
Mutta tämähän on harrastus niin hyvässä ja pahassa ja jos ei muuta niin opettavaista..eiköhän näistä uudemmistakin tekemällä hyvän saa..

Mutta kyllä se on paras pitää hermojen leppuutusta varten vanha pyörä saatavilla!   Ei muuta kuin tsemppiä ja huolellisuutta kasauksiin.
Kyllä se siitä..
 
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: motomatti - Toukokuu 11, 2014, 13:23:06 ip
Classic, joko olet koeajanut modifioidulla perävaihteen kiinnityksellä? Millaisia havaintoja on tullut?
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: classic - Toukokuu 12, 2014, 09:39:09 ap
Koeajo on viivästynyt kovan flunssan takia.
Eilen oli tarkoitus koeajaa ja mennä sitten Motoparkkiin ajamaan! Vesisade ja kuskin kunto esti aikeet..
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: classic - Toukokuu 12, 2014, 21:01:18 ip
Miten lempparin remontti etenee? Lienee jo testattu?

Minulla on nyt sadan kilometrin kokemus uudella perävaihteen kiinnityksellä ajosta.. Hyvin tuntuisi toimivan. Varoen ja kuulostellen aloitin ja sitten tein pienen rasitustestinkin:  :D Eli reipas kiihdytys kahteensataan ei saanut perää juurikaan kuumenemaan. Eikä tasainen 120-150 lasissa mutka-ajo. Eli lämpimän tuntuinen käteen muttei kuuma. Kymppitonnin ajon jälkeen voinee sanoa varmasti mutta uskon tuon tuennan olevan hyvän, toimivan ja kestävän. (ainakin Guzzin omaan ratkaisuun verrattuna!) Kiitos MotoMatti.  
 :o Mikä tuon takarenkaan jo nyt on syönyt? Ei kerennyt kausi alkaa kun jo uutta rengasta kaipaa..tässäkin ne vanhat ovat kestävämpiä..  ;D
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Toukokuu 13, 2014, 22:32:55 ip
Uusi kytkinkahva tupsahti kotiin tänään ja kävin sen laittamassa paikalleen sekä vaihdoin vanhasta nestesäiliön paikalleen. Kytkinnesteen täyttö ei sitten onnistunutkaan yläkautta vaan täytyy ensin käydä ostamassa injektioruisku ja täyttää järjestelmä alakautta. No, päivä sinne, toinen tänne. Olen jo tottunut, ettei Guzzin kanssa mene niinkuin Strömsössä.....
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Toukokuu 16, 2014, 12:00:28 ip
Eikä se kytkin vieläkään toimi. Konsultoituani auktoriteettia Lempäälässä, päätin purkaa kaiken atomeiksi vielä kerran. Nyt kuitenkin on löydetty todennäköinen epäilty, Stein-Dinsen tarvikekytkinsarjan kitkalevyt saattavat olla liian paksut orkkiksiin verrattuna, jolloin kytkyimen keskinappi on valmiiksi niin syvällä, että työsylinterin männän liikevarat eivät riitä irrottamaan kytkinpakkaa.

Asia selviää vasta huomenaamuna kun pääsen purkuhommiin. Tahtoo leipätyö sotkea harrastuksia......
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Toukokuu 17, 2014, 16:25:39 ip
Asia selvisi vihdoin, työntötanko joka tuli vaihtovaihteiston mukana muutama vuosi sitten, oli liian lyhyt. Se pelasi kuluneilla kitkalevyillä kun pakka oli ohuempi, mutta uudet paksummat levyt veivät keskiönapin syvemmälle eikä pituus enää riittänyt. Onneksi oli vanhassa lootassa pitempi tanko, joten eiköhän huomenna saada Rosso Mandello taas kasaan ja paanalle!
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Toukokuu 18, 2014, 22:16:54 ip
Ääh, unohdin kokoavani Guzzia, joka panee vastaan kaikessa. Vielä jäi laittamatta takapyörä, änkkärit ja tankki & satula. Mutta, KYTKIN TOIMII!!!
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Kesäkuu 24, 2015, 16:39:36 ip
Perhanan nestekytkin ottaa jostain ilmaa. Koska säiliön pinta ei laskenut, oletin sen johtuvan vuodosta järjestelmän yläpäässä joten vaihteeksi ostin uuden kytkinkahvan ja tiivisteet. Eilen vaihdoin kahvan, ja operaatio sujui kuin Haynesin käsikirjan valokuvasarjassa, paitsi että unohdin sen pienen helmen jokakäyttää mikrokatkaisjaa taas ,mutta löysin sen lattialta vaivatta.

MUTTA; ilmaus ei otakaan onnistuakseen. Kytkimen pääsylinterin ilmausproppu on auki, siinä letku pulloon jossa on nestettä ettei haukkaa ilmaa. Kiivaskaan työskentely kahvalla ei saa aikaan vastetta, saatikka pinnan alenemista säiliössä. Jätinkin eilen illalla sen auki, jos vaikka ilmautuisi painovoimaisesti yön aikana.

SUUNNITELMA: Jos ei ota lutviutuakseen tänäänkään, puran yläpään banjon ja pruuttaan injektioruiskulla 'siemennesteen' (heh) männän toiselle puolelle, sekä pultin että banjon myös täyteen.

VARASUUNNITELMA: Jos ei edelleenkään toimi, laitan vanhan kahvan takaisin ja käyn vaihtamassa pyörän johonkin ketjuvetoiseen japsiin.
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: TunturiTT - Kesäkuu 24, 2015, 17:31:57 ip
Neste kokonaisuudessaan alakautta ruutalla? Ilmausnipasta ylöspäin.
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: motomatti - Kesäkuu 24, 2015, 18:12:58 ip
Jarrutkin täytetään nesteellä alakautta. Miksei kytkinkin.
Kytkimessä saa olla melko paljonkin ilmaa ja silti se toimii.
Huonosti irrottava kytkin tai epämääräisesti toimivat vaihteet eivät välttämättä ole kytkimen vika vaan nestetoimisen välityksen vaiva. Ilmavaiva.
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Kesäkuu 24, 2015, 18:41:48 ip
Vuosi sitten yritin ruutata alakautta, mutta ei ainakaan mun ruutassa riittäny papu. Biltema myy tarkoitukseen sopivaa pumppua, mutta se toimii paineilmalla eli hankintaan tulisi myös kompura. Melko tyyris ratkaisu ongelmaan jonka toivon olevan enempi kertaluonteinen.

Ja Matti, ryhdyin hommaan juuri siksi, että kytkimen irroituspiste siirtyi nopeasti lähemmäs kahvaa samalla kun vaihteet rupesivat takeltelemaan. Ilmasin järjestelmän kerran, jolloin irroituspiste palasi alkuperäiselle kohdalle kahvan liikettä ja vaihteet ja varsinkin vapaa loksahtelivat lähes itsestään paikalleen. Talvilepo ilmasi hydrauliikan taas, muuta kuukausi ajoa riitti imemään ilmat sisään. Joten, eiku hommiin!
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: Camn - Kesäkuu 24, 2015, 18:45:23 ip
On muuten ihan mahottomassa paikassa tuo alapään sylinteri V11 mallissa. Siksi en ole koskaan ilmannut tai vaihtanut nesteitä kytkinpuolelle... Jarrujen ilmauksessa minulla ei ole ollut myöskään menestystä tuolla menetelmällä; tiivis letku ilmaruuvista purkkiin, nestepinnan alle.  Ainoastaan niin että toinen käsi kahvalla ja toinen ilmaruuvissa olevalla kiintoavaimella olen pärjännyt. Olen säätänyt kytkimen irrotus/kiinniottokohdan kahvan säätöruuvista (joka painaa hydraulisylinterin "karaa"), mieleisekseni. Alun perin tehtaalla "liimattu" kiinni. Uusissa kahvoissa ei (pitää laittaa ruuvilukite itse).

Lainaus
Vuosi sitten yritin ruutata alakautta, mutta ei ainakaan mun ruutassa riittäny papu
Ettei nyt vaan olisi niin, että kun on uutta kahvaa ja työsylinteriä (mitä kahva painaa), säädöt ovat nyt pielessä (se kahvassa oleva ruuvi): työsylinterin mäntä ei pääse täysin palaamaan takaisin niin pitkälle "oikeaan kotiasentoonsa", että neste pääsisi palaamaan normaalisti takaisinpäin?  Mikä muu olisi voinut estää nesteen syöttämistä alhaaltapäin?

Lainaus
työntötanko joka tuli vaihtovaihteiston mukana muutama vuosi sitten, oli liian lyhyt
Olisiko sinulla tässä ratkaisu englannin- ja saksankielisillä V11 palstoilla ratkaisemattomaksi jääneeseen ongelmaan: onko 1-levyisten kytkimien yhteydessä eri pituinen työntötanko kuin 2 -levyisten?  Varaosanumerot ? Pituudet ?
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: motomatti - Kesäkuu 24, 2015, 19:26:49 ip
En suosittele säätämään kytkimen irroituskohtaa kyseisestä säätöruuvista. Saattaa käydä niin että työsylinterin männän tiiviste ja säiliön välinen kanava eivät kohtaa ja hydrauliikan neste ei pääse palautumaan takaisin säliöön jolloin seurauksena on levyjen kuluessa että ruuvia pitää ruuvata yhä enemmän sisään. Se alkuperäinen asento takaa kytkimen hydrauliikan automaattisen säätymisen ja myös käytön aikaisen ilmaantumisen mikäli siellä ilmaa edes on. Et ole ainoa joka kyseistä ruuvia on kopeloinut. Jos sitä tarvitsee säätää on jossakin jotain väärin tai epäkunnossa. Jos neste ei jokaisen käyttövivun palautumisen jälkeen palaudu osittain takaisin säiliöön pelataan koko ajan samalla pienellä nestemäärällä. Sekään ei ole eduksi. Syntyy kierre.

Kytkimen neste on samaa kuin jarrunestekin eli hygroskooppista ja se kerää itseensä vettä. Vesi taas tekee siitä syövyttävää. Ehkei nestettä tarvitse vaihtaa yhtä usein kuin hygroskooppisia jarrunesteitä kun ei ole kiehumisvaaraa mutta muista syistä muutaman vuoden välein.

Kokeilehan ruuvata reilusti kahvan ruuvia auki ja katso seuraako kahvasylinterin mäntä perässä ulospäin. Jos ei seuraa, varmistu ettei mikään sitä pidättele. Sylinterissä voi olla likaa tai hapettumaa joka estää männän palautumisen täysmittaisesti.

Myös käsijarrukahvamekanismin kanssa voi käydä kuvatulla tavalla: pitää palojen kulumisen tahdissa siirtää ruuvia syvempään ja syvempään kunnes tuloksena on päällä makaavat jarrut. Kytkimessä kärsiin ensiksi painelaakeri.
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: Camn - Kesäkuu 24, 2015, 19:35:49 ip
Juuri tässä aprikoin että saattaisi olla ongelma Lempparin tapauksessa: neste ei pääse palaamaan vapaasti säiliöön, jolloin järjestelmän "automaattisäätö" ei toimi?

Minulla kertasäätö tuli tarpeelliseksi siis kun vaihdettiin kytkin 1-levyisestä 2-levyiseksi aikanaan. Muuten kytkin otti vasta kun kahva oli kilometrin päässä edessä, oli mielestäni epämukava käyttää (kahvan 1-2-3-4 perussäätö oli jo käytetty). Sen jälkeen en ole säätöön puuttunut. Kiersin siis ruuvia aikanaan aukipäin, jolloin työsylinterin mäntää painava tappi pääsee palaamaan pidemmälle ulos. Tuntematta työsylinterin sisärakennetta olen tulkinnut niin, että Brembon kapineissa on juuri se tärkeää, että mäntä pääsee palaamaan tarpeeksi pitkälle takaisin "kotiasentoonsa", että sellainen aukko avautuu, joka päästää nesteen palaamaan takaisin säiliöön. Kahvan työsylinterin mäntä seuraa kyllä ruuvia, kun ruuvi on ulompana.  Säätö vaikuttaa sen että kahva ei paina mäntää aivan niin pitkälle kuin muinoin, vaikka kahva on pohjassa. Sen verran että kytkin irrottaa hyvin (kun vaikka pyörittää takapyörää vaihde päällä ja tunnustelee samalla kytkinkahvaa liikuttaen irrotuskohtaa).
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: motomatti - Kesäkuu 24, 2015, 20:06:07 ip
Jep. Ulospäinruuvaamisessa ei ole aiemmin mainitsemaani vaaraa että syntyy "säätökierre".
On olemassa sellainenkin Brembo-malli jossa on kahvan ja männänpään välillä lyhyt työntötanko. Työntötangon pituus määrittelee silloin saman asian kuin ruuvi.

Mutta ei ole vaikeaa säätää itse kytkimen työntötangon pituutta katkaisemalla/hiomalla. Joutuu vain tekemään kokeita ja se ottaa aikaa....
Sitäpaitsi joissain malleissa ei työntötankoa saa pois paikoiltaan kuin irrottamalla vaihdelaatikko tai takahaarukka. Näkyviin sen kyllä saa takapäästään mutta paikka on kohtuullisen ahdas toimenpiteisiin ja ehkä pyörän likaisin paikka.

Kuten edesmennyt lentokonensinööri sanoi: lyhyttä on hyvä jatkaa ja pitkää helppo lyhentää.
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: TunturiTT - Kesäkuu 24, 2015, 21:01:47 ip
Jackalin kahvassa on säädettävä tanko kahvan ja männyn välillä.

Mulle on opetettu että; liian kanssa kyllä pärjää..
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Kesäkuu 24, 2015, 22:38:50 ip
Juuri tulin tallilta kotiin, onnistuneen ilmausoperaation jälkeen. Purin banjon, vaihdoin vielä kerran tiivisterenkaat, esitäytin sylinterin ja kiristin kunnolla banjopultin ja kas, pelaa nyt hyvin. Ilmaus onnistui oikein hyvin tuolla purkkimenetelmällä ja samalla sain vaihdettua kytkinnesteet.

Kaikkihan alkoi kun kytkin hajosi. Vaihdoin uudet levyt (edellinen omistaja olikin jo vaihtanut 2-levykytkimeen. Ongelma olikin sen jälkeen, ettei kytkin enää irroittanut. Useamman purku- ja kokoamissession jälkeen vasta mittasin työntötangon pituuden ja kas, se olikin liian lyhyt. Miten se siis oli toiminut ennen remonttia?

Mantelin alkuperäisen vaihteiston kuutosvaihde piti niin kovaa jurinaa, että se ylitti satasen nopeudessa avointen Mistralien äänet! Kutosen akseli ja ratas ja laakerit maksoivat S+D:llä n. 800 euroa. Ebayssa myytiin purkupyörän vaihteistoa 400 eurolla, joten otin sen. On pelannut tähän päivään saakka moitteetta, mutta: Asennusvaiheessa en tiennyt, että noita työntötankoja on useampaa pituutta ja vaihtolootan mukana tulikin 1-levyisen tanko. Kytkin kuitenkin toimi vaihdon jälkeen, koska kytkinlevyt olivat niin kuluneet.

Kun vaihdoin uudet kytkinlevyt, paksuni pakka monella millillä, keskinappi siis siirtyi pituussuunnassa eteenpäin kohti kampiakselia ja 1-levyisen kytkimen tanko ei enää riittänyt! Siinä vaiheessa yritin tietysti saada kytkintä toimimaan, kiersin sitä kahvan säätöruuvia tiukemmalle ja siinä yhteydessä sain kahvan nähtävästi vuotamaan. Kiersin ruuvin tietysti vastaavan määrän takaisin ennen tätä viimeistä vaihtoa, joten eiköhän nyt ole kytkinsulkeiset tehty. Eikä siis tarvitse ottaa käyttöön varasuunnitelmaa. HUOH!
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: TunturiTT - Kesäkuu 24, 2015, 22:44:13 ip
Eipä olisi tullut mieleen! On kyllä remontti, joka ei selvinnyt ilman pitkää pinnaa ja joka osan ihmettelemistä. Onnittelut ratkaisusta  :)
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: motomatti - Kesäkuu 24, 2015, 22:52:32 ip
Onnittelut työvoitosta!
Onnittelen myös itseäni että saan kokemusta malleista joita ei itsellä vielä ole ollut....
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: Camn - Kesäkuu 25, 2015, 09:44:11 ap
Lainaus
työntötankoja on useampaa pituutta ja vaihtolootan mukana tulikin 1-levyisen tanko
Onnittelut - minulla ei olisi varmaankaan riittänyt pinna noin useaan "pura ja kokoo koko kokko" operaatioon. Vielä jää suureksi mysteeriksi tuo työntötanko. Millään foorumilla en ole nähnyt kenenkään tätä asiaa kykenevän selvittämään, vaikka mukana on ammatikseen Guzzeja juuri tuohon aikaan huoltaneitakin. Rosso Mandellon varaosakirjaa en ole nähnyt koskaan mutta tämä sama ex ammattilainen sanoo että Rossossa oli erilainen yksilevyinen kuin Tenni/Scura.  Tenni/Scura varaosakirja on, ja sen mukaan työntötanko (6 = Rod) on sama kaksilevyisessä ja yksilevyisessä. Asia tulee säännöllisesti esille koska vähän ajettuja yksilevyisiä on vielä kymmeniä ellei satoja maailmalla. Usein jollakin on juuri meneillään: mitä osia hommaan, että saan vaihdon tehtyä? Ja toisaalta tuskien taisto: "haluaisin 1-levyisen, kun se kerran tähän malliin kuuluu ja on kevyempi ja näpsäkämpi käyttää - mutta haluan myös pysyä hengissä".  RAM -kytkimiä tuntuu saavan vaihtelevasti, joskus. Jotkut jälleenmyyjät ottavat tilauksia jonoon ja toimituksia tapahtuu kun valmistaja (olisko joku eläkeukko Mandellossa ?) sattuu sille päälle että tekee taas sarjan.

Spekulaatiota: Miksi minulla sitten toimii yksilevyisen alkuperäinen työntötanko kaksilevyisen kytkimen kanssa (säätötarvetta kyllä oli)? Oma kokemus oli niin päin että yksilevyisen työntötanko olisi pidempi kuin kaksilevyisen (kahvan ruuvia piti ottaa aukipäin kun kytkin muuttui kaksilevyiseksi). Oliko varma tieto että varaosana tullut vaihdelaatikko oli yksilevyisestä; karkealla maalauksella varustettu - niitä oli kaikissa 2002 malleissa ?
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Kesäkuu 25, 2015, 10:43:43 ap
Ei se ainakaan 2-levyisen ollut, koska siinä originaalilootassa oli ammattilaisen Saksassa tekemän 2-levykonversion tanko, jonka sitten vaihdoin takaisin kun se eBaylootan mukana tullut tanko ei pelittänyt. Ja nyt vuorostaan toimii kuin unelma.
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: Camn - Kesäkuu 25, 2015, 10:47:51 ap
Lainaus
ammattilaisen Saksassa tekemän 2-levykonversion tanko
Tää lienee just se ongelma: mistä sen tietää ?  Jos kerran Guzzilla ei ole eri varaosanumeroa ja varaosaa - siis eri pituuksia virallisesti saatavilla? Mistä kytkimenvaihtajat saavat tilattua valmiin sopivan osan? Moni olisi hyvillään jos jollain olisi antaa varaosanumero: tuon kun tilaat, pelittää. Tai vastaavasti että tangon pituuden tulee olla X,X millimetriä?
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: TunturiTT - Kesäkuu 25, 2015, 12:21:09 ip
Tuo saksan ammattilainen taisi tietää jotai, mitä muut eivät.
Otsikko: Vs: Projekti paisuu (kuten aina)
Kirjoitti: lemppari - Kesäkuu 25, 2015, 22:59:28 ip
Michael Behrendt, HMB-Guzzi. Luultavammin vielä yksi hänen senaikaisista mekatsuista, joka ajoi itse V11:aa ja kirjoitteli Saksan V11 forumilla. Nyttemmin Mike on enemmän keskittynyt Guzzin osien nettimyyntiin.

Tuo kytkimen tankojuttu on tosiaan outo, kun esim S+D:lläkin taitaa olla sama varaosanumero kaikkien eri V11 mallien varaosakuvastossa. Ellen olisi sattunut kompastumaan keskusteluun aiheesta V11lemans.comissa, en ehkä olisi osannut ruveta mittaamaan ja vertaamaan tankoja keskenään.