Gruppo MOTO GUZZI Finlandia Foorum
Yleinen keskustelu => Asiaa ja asian vierestä => Aiheen aloitti: kaide - Elokuu 31, 2011, 12:58:16 ip
-
Pienet perustelut vastauksen yhteyteen.
-
Umpikypärä, koska pidän sitä turvallisimpana ja on kevyempi kuin vastaava avattava. Avonaista olen sen verran kokeillut, ettei tule minulla toimimaan matkavauhdissa reissun päällä.
-
Avattava koska silmälasipäiselle umpikypärän kanssa tappeleminen on yhtä tuskaa. Ja muutenkin asetan mukavuuden yltiöturvallisuuden edelle.
-
Helteellä avopotta ja lentäjänlasit (tänä kesänä 80% ajoista vedetty avopotalla).
Muulloin avattava umpipotta, koska käytän silmälaseja. Lisäksi avattavassa on aurinkovisiiri, joka on silmälaseja käyttävälle ehdoton varuste.
-
Avopotta kirkonkylälle. Pitkään reissuun umpinainen. Myös ajopelin tyyppi ja ajotarkoitus ratkaisee sekä sääennustus...
mm
-
Samaa mieltä motomatin kanssa.
-
Pääasiallisesti avattava kypärä. Kertaalleen kenturaan sukeltaneena ole kiitollinen, että päässä oli umpipotta. profiilin korkeuserot pysyivät entisellään.
Tosin tolla CZ Sport-pyörällä tulee käytettyä avopottaaja laseja ihan tyylin vuoksi.
-
Banzai!
Autotallin hyllyssä n.10 kypärää,joista 4.kpl meitzin. Pääasiassa aina ollut toimiva avo- ja umpikypärä yhtäaikaa käytössä,+pari vanhaa varaversiota lisäks..
Avo ollut pitkään Davida nahkasisuksella ja umpiversiot Nolaneita. Nolanit hommattu aina syksyllä järkkyalennuksilla Stormilta.
Kypärät vaihtuu eri pyörämallin mukaan,yrityksenä pitää katu-uskottavuus edes jollain tasolla,kun ajaa kaikenlaisilla italialaisilla romuilla...!! Toki auringon/sateen määrä vaikuttaa olennaisesti valintaan liikkeellelähdettäessä. Silmälasien kanssa toki avo helpompi,mut kovavauhtisessa kyydissä ei toimi..
T.Isä-Masa
-
Laadukas umpikypärä!
Olen löytänyt uudestaan harrastuksen, johon minulla on tuskin 30 vuotta enää aikaa..50 vuoden tauon jälkeen..
Moottoripyöräilyssä ei vauhti tapa, mutta se äkkipysäys, kun henkilökohtainen massa yrittää säilyttää nopeutensa, mutta kohdattu este taas vastustaa eli pysäyttää liikkeen!
Haluan jatkaa mukavaksi havaittua harrastusta ja säilyttää korvieni välissä olevan harmaan puuron ehjän kallon sisällä asiaankuuluvien leukaperien kera - ja kyllä nenälläkin on vielä käyttöä ;)
Siksi sopivan kokoinen umpikypärä, jonka hihna on sopivalla kireydellä. Maantievauhdissa aina visiiri alhaalla (hyönteiset, linnut)
Jotta kypärä (jonka sisällä ainoa pääni) ei kolhiintuisi, niin
harjoittelen joka reissulla (eli myöskin sateella) eri nopeuksilla hätäjarrutuksia ja vastaohjausväistöjä - jos sinun on "pakko" ajaa joskus vajaat kaksisataa, niin muistathan harjoitella hätäjarrutusta ja väistöjä samalla nopeudella ;))
satsaan myös jokasään ajovarusteisiin itsekkäästi riittävästi!
Silmälaseja käytän vain (ulko)näön vuoksi - silmäpussit eivät erotu pokien takaa niin selvästi!
Näen lukea ja ajaa ilman laseja, mutta olen kokeillut kaksia laseja - ohuempi sankaiset lasit on helppo työntää nenälle, vaikka umpikypärä on päässä!
-
Eurooppalainen umpikypärä. Minun, ei kenenkään muun minulle valitsema.
-
Omistan umpikypärän, sekä avokypärän. Tosin umpinen meni vähän huonoon kuntoon (ks. kuvat). En ajatellut jatkossa ottaa ottaa pienintäkään riskiä näissä kypäräasioissa, joten tulen käyttämään ainoastaan laadukkaita umpikypäriä. En tiedä mihin kuntoon avattava kypärä, muovikypärä tai pää siellä kypärän sisällä olisi mennyt tässä minun tapauksessa, mutta olen erittäin tyytyväinen tuon Schuberth S1 Pron suojausominaisuuksiin.
-
Kertynythän noita hyllylle on...
Tässä yhdestä pyhäkypärästä kuva. Valmistaja Fimez ja kuori kokonaan hiilikuitua. Sisus irrotettava ja pestävä. Voitin arvalla arpajaisissa Moottoriliiton gaalaillassa noin 13 vuotta sitten. Sattui niin mukavasti että maalauskin kuului samaan hintaan ja maalarikin oli ennestään tuttu mies.
Ei ole tullut paljon käytettyä.
Avokypäristä käytössä on Meno ja Caberg, umpisista IXS. Näistä laadukkain on kotimainen Meno.
Yksi Shoei on mutta se ei jotenkin istu ja on meluisa. Paras on ollut AGV Ago tricolori mutta sisukset kului jo kymmenessä vuodessa huonoiksi. Endurokypäriä taitaa vielä jossain tallin perillä pölyyntyä muutama.
mm
mm
-
Avattava. Kokeen vuoksi ostin edellisen umpikypärän jälkeen suupertin, enkä luule vaihtavani takaisin. On sen verran helpompi puettava eikä tartte esim. tankkauksissa ottaa pois päästä. Ja kun vielä oli oman pään muotoinen ja hiljaisempikin kuin edellinen ja parempi tuuletus ja aurinkovisiiri ... Vaan ei halpa.
-Anssi
-
Arai avopotta käytössä, syynä avomalliin on tyyli. Harkinnassa ja myös hankinnassa avattava. Aiemmin ketjussa mainittua alennusmyyntiä odotellessa... Syynä avattavaan juurikin tuo käytännöllisyys ja aurinkovisiirikin olisi kakkuloiden käyttäjälle plussaa.
-
Urpolla on Shoei Syncrotec II ja Turpolla Schuberth C2.
Kummatkin ovat avattavia, koska silmälasien kanssa ei voi käyttää umpikypärää.
Mainittakoon, että uudenkarheana Schuberth oli jotenkin laadukkaamman oloinen,
mutta parissa vuodessa visiirin kiinnikkeet väljistyivät ja lensivät loppujen lopuksi vauhdissa mäkeen.
Nyt ne on varmistettu jeesusteipillä.
Samassa ajassa visiirin yläreunan huulitiiviste mureni palasiksi. Onneksi ikkunatiivisteestä sai
leikattua uudet, nyt ei sada sisään.
-
Rillipäälle wanhat avattavat Bieffe Modular R4 , Schuberth Consep ja uusin Moto Guzzi ( AGV) kun tuli mopokaupassa kylkiäisenä lähinnä kyytiläiselle.
-
Avattava - yhdistyy käytännöllisyys ja turvallisuus!
Kerran kaatuneena ja kypärän jälkiä tutkineena totean "onnex en silloin avokypäräl ..."
t. Kimmo
-
Kyllähän umpikypärä on ainoa oikea, jos ei silmälasien takia avattavaa tarvitse. Umpikypärä on sekä turvallisempi että kevyempi. Marushin 999RS ja paino 1100g. Vaihdoin tälle kesälle. Aiemminkin on ollut ainoastaan kompisiittiumpikypäriä.
-
Umpinaiseen siirryin tälle kesää. Välillä pikkumatkoja avolla tai avattavalla muttei kovin paljoa.
Mun päähän ei mukavasti istu kun arai. Shoein avattava mulla on ollu pari edellistä vuotta mutta ei se istu ei. Ja vinkuu ja viheltää ja hiostaa.
-
Eikö useimmissa laadukkaissa umpikypärissä ole aurinkovisiiri? (aurinkovisiirit eivät suodata UV-säteilyä)
UV-säteilyn varalta (kun on annettu säteilyvaroitus) on kaikissa kypärissä syytä käyttää kaikilla herkuilla varustettuja, omilla vahvuuksilla varustettuja laadukkaita aurinkolaseja, jotka on varustettu ohuilla, suorilla sangoilla, jotka on suunniteltu helpottamaan lasien nenälle laittoa mm. umpikypärää käytettäessä..
Vähän menee ohi aiheen - mutta jottei kypärä joutuisi testiin, niin vasten matalalla olevan auringon suuntaan ajettaessa suodattavat aurinkolasit ovat välttämättömät!
Mikä estää tankkaamisen umpikypärä päässä?
-
Aika paljo ajelisin varmaan ilman kypärää jos ois sallittua niinkun nuorena poikana 10 vuotta ajelin ennen kun tuli pakolliseks. Hulluna ne piti ''tosimotoristit'' mua sillon mutta oon aina ollu vähä erilainen nuori. Reippaasti yli 40 v oon moottoripyörällä ajellu ilman välivuosia toisin kun ne sen aikaset ''tosimotoristit'' ja 25 vuotta talvekkin läpi joka päivä enkä enää viitti ruveta aatteleen, tarttisko olla vielä haarniskakin päällä kesähelteilläkin jos vaikka sattus taivas putoon päälle.
-
Aika paljo ajelisin varmaan ilman kypärää jos ois sallittua niinkun nuorena poikana 10 vuotta ajelin ennen kun tuli pakolliseks. Hulluna ne piti ''tosimotoristit'' mua sillon mutta oon aina ollu vähä erilainen nuori. Reippaasti yli 40 v oon moottoripyörällä ajellu ilman välivuosia toisin kun ne sen aikaset ''tosimotoristit'' ja 25 vuotta talvekkin läpi joka päivä enkä enää viitti ruveta aatteleen, tarttisko olla vielä haarniskakin päällä kesähelteilläkin jos vaikka sattus taivas putoon päälle.
Vähän samansuuntaisin ajatuksin liikenteessä, tosin moottoripyöräilyä en kylläkään ole kovin paljoa harrastanut. Avopotta visiirillä, farkut, nahkatakki ja samat kengät joilla vallitsevassa säässä tallaisin katua. Jotenkin tuntuu touhu liian vakavalta jos varusteet pitää olla parasta mitä saa ja onhan nuo oikeat prätkäpukineet törpön näköisiä sekä hikisiä kun poikkeaa kuppilaan. Umpikypärässä on sitä paitsi vähällä iskeä klaustrofobia.
-
Kaksi kypärää käytössä,avattava ja umpinainen.En kertaakaan ole käyttänyt avokypärää sen jälkeen kun vedin turvalleni sateessa Itavallassa.Naama olisi mennyt täysin tohjoksi jos olisi ollut avokypärä.Päällä aina rähjäinen nahkapuku ja alla selkäpanssari.Enkä koe olevani mitenkään törpön näköinen.Uskottava olen ainakin omissa silmissäni,mitä nyt puoliso sanoo minun olevan hänen kirppari löytönsä.Ja alla tietenkin pehmeät renkaat.Ei ikinä Marathoneja.
-
Minulla on umpikypärä. Vaihdoin vanhan Shoei:n Arai merkkiseen luultavasti 4 v sitten. Tuolloin se tuntui selvältä parannukselta, mutta se on jotenkin rapistunut yllättävän äkkiä. Ihastuin siihen miten se istui päähän ja miten hiljainen oli koeajolla, mutta jotenkin tuntuu, että on väljentynyt yllättävän paljon ja rämisee/suhisee/vinkuu. Ehkä kypäräpuhelinasennus teki huonoa äänenvaimennukselle.
Tänäkesänä katselin avopottaa nurkka-ajoon, no lähinnä mainoksia, kerran sovittelin Davidaa, ja silloinkin ihanvaan ilman koeajoa. Hyväksytty malli tuntui istuvan hyvin, pienempi ja paremman näköinen, mutta ei hyväksytty, ei taas oikein ollut minun lanttuni mallinen. Aika kalliita olivat molemmat, varsinkin hyväksytty. No ei ehkä Arain umpipottaan verrattuna, mutta selvästi halvempiakin on, ja sellaisen ominaisuudet varmaan nurkka-ajon nopeuksissa riittäisi.
-
Laadukas umpikypärä on turvallisin tutkimusten mukaan!
Näkyy selvästi olevan arvostuskysymys
Joku haluaa ajaa motarilla sortsit ja jotkut reinot jalassa ja avokypärän remmi auki ja on kova jätkä Shellille kurvatessaan ::)
Toinen ääripää (kuten minä) käy kioskilla polkupyörällä ja motoristina liikun myös yli 30 asteen helteillä kaikki vetoketjut kiinni jokasään nahkapuvulla ja turvallisilla saappailla. Käsineissä rannesuojat ja rystyvahvikkeet.
Käyn suihkussa ja käytän herkälle iholleni sopivaa dödöä (olen lopettanut alkoholin käytön myös deodoranteissa) ja kun puku on Antibacteria-käsitelty ja hengittävä, niin miksi hiki haisisi?
Menetin "nautittavat mutkatie-harrastukset" melkein 51 vuodeksi alkuun perheasioiden, sitten kiireisen yrittämisen vuoksi..
Koska nautin nykyisistä harrastuksista, niin
haluan säilyttää terveyteni mahdollisimman pitkään varustautumalla laadukkailla ajovarusteilla!
Nyt kun minulla on aikaa ja mahdollisuuksia 8)
Joku gruppolainen, joka hallitsee G-voimat, voisi kertoa mikä on turvallinen nopeus törmätä paikallaan olevaan esteeseen esimerkiksi nenän muodon muutoksen suhteen, jos törmätään nenä edellä, avokypärällä ???
Eli voiko kaupunkipyörityksessä huoletta käyttää avokypärää? :'(
-
Nolan N 43 multikypärä ja kun nyt viilenee, niin Marushin 999 Kouseido, tai mitä niitä nimiä onkaan, kaikilla lisähebeleillä. Painoa joku 1 kg(B). Nolan on paras hellepotta ja M taas mukava keveytensä vuoks,i kunhan se noilla lisäkamoilla on ensin päähänsä saanut, Sen verran vanha olen minäkin, että farkkujen tulee olla suojin varustetut kuin myös rakkaan nahkarotsinkin.
-
Umpipotta tunnistamisen helpottamiseksi
-
Ehdottomasti umpikypärä. Vaikka on silmälasit. Mulla on muutamat lasit, joista yhdet on tavallaan kesälasit. Niissä on kapeammat sangat. Lisäksi tuossa mun kypärässä on siinäkohdilla mihin ne sangat tulee, semmoinen kolo pehmusteiden välissä, josta sangat menee normaalisti ihan kivuttomasti päähän vaikka kypärä on päässä. Siis kypärä ensin päähän melksin kohdillee, sitten lasit ja sitten kypärä 'sovitellaan' just kohdalleen. Osaan tankata ilman, että tarvitsisi ottaa kypärää pois päästä. Lisäksi minulla on semmoinen pilli, jolla voi juoda normaalista limupullosta kypärä päässä. Jos on tarvis. Eikä viitsi esmes hyttysten vuoksi ottaa kypärää päästä.
-
Joku gruppolainen, joka hallitsee G-voimat, voisi kertoa mikä on turvallinen nopeus törmätä paikallaan olevaan esteeseen esimerkiksi nenän muodon muutoksen suhteen, jos törmätään nenä edellä, avokypärällä ???
Eli voiko kaupunkipyörityksessä huoletta käyttää avokypärää? :'(
Kokeile; kävelet ensin seinään nenä edellä, sitten toistat saman juoksemalla. Veikkaan että sattuu jo ihan tarpeeksi.
-
Matemaatikko pystyisi nopeasti laskemaan paljonko nenänpään pinta-alalle kohdistuisi painetta kun juoksuvauhdista pysäytetään nenän mitan matkalla vauhti nollaan. Aloitetaan vaikka siitä että hölkkänopeus on 15 km/h ja pään paino 5 kg ja nenän pinta-ala 2 cm2. Pysähtyminen tapahtuu 1,5 cm matkalla. Eli kiihtyvyys G on melkoisen iso luku. Väittäisin että on olemassa jopa aivovaurion vaara.
Harmi että matematiikalla ei voi laskea montako "kipuyksikköä" tämä tuottaa tai mitkä ovat välittömät kudosvauriot. Testeissä on kyllä päästy tässä asiassa melko pitkälle...
mm
-
>>..omilla vahvuuksilla varustettuja laadukkaita aurinkolaseja..<<
Joo, samaa mieltä. Mutta...kun nää tavallisetkin lasit maksavat jo yli 600€ johtuen erikoislinsseistä, niin eipä houkuta ostamaan samanlaisia aurinkoprillejä.
Avattava kypärä on mielestäni paras. Se on niin paljon näppärämpi käytössä; silmälasit, pankkiautomaatit, tankkaus, juomatauko, alkopuhallus jne.
Suhinaan ja pärinään vaikuttaa eniten pleksin korkeus vs. pään korkeus. Jo pieni kumara ( ei känni ;) ) - vaikkapa 3 cm - pleksin takana muuttaa ainakin minulla tilannetta huomattavasti. Peräpenkkiläisellekin on avattava lasien takia, eikä juuri murinoita ole kuulunut...
MPCklopin kanssa olen samaa mieltä ajovarusteista ja niiden käytöstä; Vaikka lähikaupassa käyn, niin AINA varusteet kunnolla päälle. Suojaustarve on ihan sama on sitten kaupungissa tai maakunnassa. Vastaan voi tulla mankeli ja siitäpä sitten reippaasti pää tms. edellä johonkin kovaan. Varmasti sattuu on sitten helle tai kylmä ja pienessäkin nopeudessa.
Tampereella halvaantui joskus Hämeenkadulla onnettomuudessa motoristi, kun kaatui onnettomuudessa rotvallin reunakiveen selkä edellä.
Ja vaikka paikallaan kaatuu, niin milläs sitä ottaa vastaan? No kädellä tietysti, on sitten hanska tai ei...
-
Eikö useimmissa laadukkaissa umpikypärissä ole aurinkovisiiri? (aurinkovisiirit eivät suodata UV-säteilyä)
<snip>
Kukas tämän on keksinyt?
Yks optikko näytti kerran mittalaiteella, miten UV suodattuu ja tulos oli, että melkein mikä tahansa sen suodattaa, mm. kaikkein halvinkin muovilinssi.
Tämän voi itsekin kokeilla ns. fototrooppisilla silmälasin linsseillä, jotka tummenevat UV-säteilyn vaikutuksesta - eivät tummene visiirin tai auton tuulilasin läpi.
-
Näin minäkin sen olen ymmärtänyt, että lähes kaikki kaikki ikkunat suodattavat UV:n. Siis A:n tai B:n. UVC:n tappamiseen vissiin tarvitaan jo ihan mietittyä optiikkaa.
-
Umpikypärä + silmälasit olen käyttänyt jo noin 30 vuotta - ja hienosti toimii. Paras tähän asti Arai Ital.-värinen. ( on ollut kuusi erimerkkisiä). Naapuri sanoo että SHOEI on hänelle parempi kuin ARAI.
-
Nolan 01, ihanaa kun siivelliset rapisevat naamaan. Helteellä Shoein St Cruz, ei ainakaan kuulo parane ja vauhdissa kaula venyy mukavasti. Kylmällä Airoh avattavalla plexillä, vihellys ja naksahtelu on viihdyttävää taustamusiikkia. Ai, että miksikö,- no kun tieliikennelaki määrää.
-
Äänestys päättyi ja suosituimmaksi osoittautui avattava. Avo ja umpi olivat kutakuinkin yhtä käytetyjä.
Lueskelin taannoin juttua Kreikan prätkäkolareista. Siellä on jonkunlainen velvoite käyttää kypärää, mutta sitä ei joko valvota tai ei muuten noudateta. Onnettomuustilastot ovat murheelista luettavaa. Lukuja en muista. Osaselitys on kaksipyöräisten suurempi määrä ja pitempi ajokausi. Uhrien määrä suhteutettunakin on moninkertainen. Jenkeissä on samankaltainen tilanne, kun siellä ollaan niin vapaita yksilöitä. Aurinkolasit sentään on joissain osavaltioissa pakollinen ajovaruste ja todennäköisesti alasti ei saa siveyssyistä ajella.
-
Mulla tossa kesällä kävi Kuopiossa tollainen homma: Oli pirun kuuma päivä ja seisosin keskustan liikennevaloissa ja vastakkaisella puolella risteystä seisahti poliisiauto josta ajanut poliisi näytti mulle että sulje kypärä, mulla kun oli avattavan kypärän etuosa ylhäällä. Ei muuten ihan fiksuhomma poliisilta, mutta mulle jäi kaivelee jotenkin että perustuiko hänen näyttämisensä johonkin lakiin vai fiksuteen vaan ???
-
... kun oli avattavan kypärän etuosa ylhäällä.... että perustuiko hänen näyttämisensä johonkin lakiin vai fiksuteen vaan ???
Laki vaatii E-hyväksytyn kypärän käyttöä. Käsittääkseni yhtään kypärää ei ole hyväksytty / hyväksytetty leukasuoja ylhäällä asennossa. Hyväksynnät on tehty leukasuoja lukittuna.
Näin olen ymmärtänyt.
.
-
Just näin. Muutamia kypäriä on hyväksytty sekä avo- että umpikäyttöön (taisi olla ainakin Sharkilla joku Evoline), mutta suurin osa ei.
Tosin olen nähnyt mp-poliisien(kin) ajavan kaupungilla avattavan virkakypärän leukaosa auki. Mutta niillä lieneekin ihan omat säännöt "silloin kun virkatehtävät niin vaativat" ::)
-Anssi
-
Epsanjassa oli ainakin ennen kirjoittamaton lupa ajella kaupungissa silleen, että kypärän ei tarvinnut olla päässä kunhan se oli mukana kyynärkoukussa. Italiassa en ole nähnyt kenenkään ajelevan silleen.
-
Tässä todennäköinen "kiulu"ni ensi kaudelle ;)
Guzzi-brändin mukainen AGV-Longway nitisee ja natisee siihen malliin...
Kehäkolmosen Yamaha-Centerillä kaveri kehui näitä BELL-kypäriä ja rillipäiselle avattava malli on käytännöllisenä se oikee.
Tätä Revolver-mallia on tulossa talven aikana myyntiin AllRight-ketjuun, pitänee käydä sovittamassa. Olisi sävysävyyn "rakennusmestarin" liivin kanssa ja halvempikin kuin suumahherin C3...
http://www.bellsports.com/powersports/helmets/street/revolver#
PS. Kylmät tyypit tuli samalla otettua japsistelviosta... ;D ... mutta kahta en vaihda ja toinen on ... :D
-
Kypäristä tulikin mieleen;
Hommattiin vaimolle kesällä pinlock-visiiri iridiumiin. Piti porailla itse reiät ja hankkia kiinnitysnatsat. Sattui osumaan erittäin hyvin ja olinkin sitten aikeissa omaan Heldiin samanlaisen asentaa. No sitten appiukko oli bongannut Motonetista ProGripin liimattavan vastaavan tuplavisiirin. Toiminta on ihan sama, kuin Pinlockissa, mutta silikoonireunan tilalla on tarra/liimanauha. Lisäksi visiiriin ei luonnollisesti tarvita natsoja. Hintaa Progripillä oli 20€ vrt. pinlock 25-35€. Lisäksi säästi muutaman euron, kun ei tarvittu kiristysnappuloita. Asenneltiin appiukon AGV:hen moinen ja todettiin toimivaksi. Tästä rohkaistuneena ostin omaani ko. tuotteen. Sattuipa niin sopivasti, että visiiriaukko oli just ja just riittävän kokoinen tuplavisiirille. Ikkunan kaarevuuden takia olen joutunut muutaman kerran painelemaan liiman uudelleen kiinni. Mutta kylläpä toimii! Ei huurustu alle viiden asteen kosteilla keleilläkään. Voinen varauksella suositella.
-
;) Olen säästänyt joka kesä kun olen ajanut mp:llä tavallisella visiirillä. Talvella - Lynxillä olen muutama vuosi käyttänyt tuplavisiirin - on toiminut.
Toinen asia on että kesällä vaihdan tumman ja kirkkaan visiirin välillä. Tumma toimii huonommin illalla heinä- syyskuussa.