Gruppo MOTO GUZZI Finlandia Foorum
Yleinen keskustelu => Tekniikkapalsta => Aiheen aloitti: motoesa - Elokuu 14, 2011, 18:19:16 ip
-
Kannonkosken reisulla turskan kytkin piti ihmeellisen äänen kaks kertaa ja molemmilla kerroilla kone oli kylmä. Lähdin liikkeelle loivaan ylämäkeen ja emäntä takana, kun päästin kytkintä oli kuin kissa (ei kissa jäänyt alle) olisi riekassu, molemmilla kerroilla oli samalainen lähtöpaikka. Kytkin mielestäni luisti hieman, siitä en kuitenkaan ole varma, ja lämpimänä ainakin toimii normaalisti. Ennen en ole mitään kuullut tai huomannut kytkimessä. Turskalla on ajettu vasta 19th. Onko ääni huolestuttava? Uskallanko lähteä vielä n. 1000km reisuun? ??? ???
-
Jos ilmiö alkaa toistumaan ja varsinkin jos kytkimen toimintaan tulee jotakin outoa, alkaisin huolestumaan. Lohdutuksena voin sanoa että joskus on Brevankin kytkin käyttäytynyt ohimenevästi omituisesti.
mm
-
Kiitos taas matti, meinaat että uskallan lähteä? entä mikä siellä pahimmillaan voi olla?
-
Joko kitkapinnat resonoivat (ei ole kuin akustinen haitta) tai painelaakeri on huonona.
Epäilen ensimmäistä mutta jälkimmäinenkin kannattaa huomioida siinä tapauksessa että ilmiö on toistuva ja kytkinkahvan tuntuma muuttuu.
mm
-
Minulla aikoinaan Kalivorniassa rääkäsi joskus liikkeele lähtiissä. Ei muistaakseni luistanut
Talvella otin sitten kytkimen auki ja yksi kitkapinta oli irronnut levystä.